maanantai 30. kesäkuuta 2008

Kuvia kynsiprojekteista

Lisään tähän vielä pari kuvaa kynsiprojekteistani, siis sen ensimmäisestä osasta.

Tässä yhteiskuva varpaista ja sormista, varpaiden lakkausreunat vielä siistimättä.
Sitten seuraavaksi vielä yksittäiskuva salamatarralla koristellusta kynnestä:


Sitten vielä varpaat pari viikkoa lakkauksen ja sydänten lisäämisen jälkeen, valitettavasti akrobaatin taitoni eivät riittäneet siihen, että olisin saanut hopeisen sydämen paremmin näkyviin, siellä se kuitenkin jossakin on kynnesssä ylävasemmalla ;-) etsivä löytää... Kuvasta näkee, että lakka on alkanut lohkeilla, mutta sydän on edelleen kiinni kuin täi tervassa. Nyt on jo alkanut huolestuttaa, että millähän minä sen irroitan sitten kun tulee se aika. Riittääkö kynsilakanpoistoaine vai pitääkö etsiä jotain tykympää tavaraa?


Tällaiset jäljet jäivät kynsilakkaan, kun kristallit irtosivat. Kerrankin oli herra Kirjoitus kameroineen oikeassa paikassa - annettakoon kunnia sille kenelle kunnia kuuluu, sillä herra Kirjoitus on tosiaan toiminut, ja toiminee jatkossakin, hovivalokuvaajanani ja seuraa projektin etenemistä kameran takaa.

Rouva Jälkikirjoitus toivottaa hyvää yötä ja siirtyy uneksimaan ehkä jo piankin Hong Kongista saapuvasta paketistaan

4 kommenttia:

Ievuskainen kirjoitti...

Salamakoriste on tosi hieno! :) Onko se niitä Majakan kirppikseltä ostettuja koristeita?

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Kuulehan ystävä hyvä, hiven tarkkuutta luentaan ;-)
kuvat sisältävässä kirjoituksessa sanotaan "Lisään tähän vielä pari kuvaa kynsiprojekteistani, siis sen ensimmäisestä osasta." Toisaalla mainitaan, että kaikki Majakasta ostamani koristeet ovat punaisia...

Vastauksena todettakoon siis, että tuo salamakoriste on niitä kymmenen vuotta vanhoja tarroja. Niistä kukka & kristallijutuista ei ole kuvaa, sillä siivouspäivä tuhosi koristelut ennen kuin ne ehdittiin kuvata.

Ievuskainen kirjoitti...

Voi anteeksi tuhannesti tarkkaamattomuuteni! Mutta mitä muuta voi odottaakaan, kun blogien luenta / komentointiaika on puolenyön jälkeen... Silloin sitä ei välttämättä olla kaikkein skarpeimmillaan! Jos sitten muutenkaan - you know me! ;)
Voisitko muuten ottaa ne viimeisimmät hankintasi mukaan huomenna, kun tulette visiitille? Mielelläni niitä katsoisin vähän tarkemmin - jäisivät ehkä sitten paremmin mieleenkin! :D

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Selvä, pakkaan mukaan. Ja uutta tarinaakin on tulossa ihan just koht siltään!