perjantai 27. kesäkuuta 2008

Perustamispöytäkirja

Nyt se on sitten tehty.... Rouva Jälkikirjoitus on nyt lisännyt omituisten harrastustensa listalle vielä yhden, nimittäin nettinblogin pitämisen. Eihän blogin pitämisessä sinänsä ole mitään omituista, sehän on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän suorastaan trendikästä, mutta omituisuus tuleekin esiin siinä, ettei rouva Jälkikirjoituksen ole mitenkään tarkoitus mainostaa blogiaan saati sitten tehdä siitä julkista. Tietenkin blogi on kaikkien saatavilla, kun se kerran on julkisesti internettiin törkätty, mutta sehän tässä onkin koko jutun juju - yksityinen, mutta kuitenkin julkisesti luettavissa. Jännitykselllä jään siis odottamaan eksyykö tänne itseni lisäksi kukaan koskaan.

Itse blogin pitäjästä kerrottakoon sen verrran, että rouva Jälkikirjoitus on ihan oikeassakin elämässä rouva, sellainen varhaiskeski-ikäinen naisihminen, jonka tarkoituksena on kirjoittaa blogiaan sydämellä, aiheet kaikkialta maan ja taivaan väliltä (välillä maasta ja taivaastakin), mikä kulloinkin mielessä kaihertaa. Äidinkielen kirjan selailusta on jo aikaa, pyrin toki mahdollisimman selkeästi ja oikeakielisesti itseäni tällä kauniilla äidinkielellämme ilmaisemaan, mutta en silti aio kantaa suurta huolta kaikista pilkku- ja yhdyssana virheistä, joita tekstiin varmasti tulee. Tärkeämpää on asiasta tai asian vierestä kirjoittaminen.

Kun tuossa alussa tuli nuo omituiset harrastukseni mainittua, niin uteliaille kerrottakoon, että rouva Jälkikirjoitus tyydyttää ostohimojaan harrastamalla mystery shoppausta, lisäksi hän puuhastelee erilaisten nettihuutokauppojen ja -kirpputorien kanssa niin myyjänä kuin ostajanakin, samoin hän toimii vapaa-ajallaan mediatutkimuskommentaattorina. Näitä tavallisempia harrastuksiani ovatkin sitten ne perinteiset lukeminen, sisustaminen, liikunta, puutarhan hoito jne. Sen verran "maskuliinisuutta" löytyy, että kädessä pysyvät tarvittaessa vasara, kirves ja moottorisahakin. Lisäksi muita kiinnostuksen kohteita tulee ja menee, vähän riipuen kulloisenkin hetken mielialoista ja käytettävissä olevasta ajasta.

Blogiani minun on tarkoitus kirjoittaa säänöllisen epäsäännöllisesti eli aina kun mieleen tulee jotain sellaista, jonka katson kirjoittamisen arvoiseksi.

Ei kommentteja: