tiistai 30. joulukuuta 2008

Hemmottelupäivä

Takana kuusi tuntia yöunta, mutta en silti muista, että olisin herännyt pitkään, pitkään aikaan näin levänneenä kuin tuon kuuden tunnin unen jälkeen - ilmeisesti tuli nukuttua kunolla oikein kunnon syväunta, sillä minulla ei ole mitään mielikuvaa unennäkemisestä, kyljenkääntämisestä tai vastaavasta.

Tänään hemmottelin itseäni oikein urakalla. Käytin viimeisen kolmikymppislahjaksi saamani lahjakortin ja kävin kasvohoidossa ja kulmakarvojen muotoilussa/värjäyksessä (Kiitos Ievuskainen & Liisi!). Omakustanteisesti lisäsin pakettiin vielä ripsiin kestovärin. Tosin olen niin fiksoitunut kulmien maalaamiseen, että kestoväristä huolimatta tyven harvempi osa kaipaa mielestäni täytettä, joten kaivetaan Ben Nye luomiväri Taupe esiin ja täytellään sillä. Sen verran kulmakarvoista vielä, että ilmeisesti maalaan ne jatkuvasti niin samaan paikkaan, että iho imee puhdistuksesta huolimatta jotain tummempaa pigmenttiä sille auleelle, koska hoidon tehnyt kosmetologi kysyi ensimmäiseksi kulmakarvojen laittoa aloittaessaan: Ovatko kulmakarvasi tatuoidut vai lähteekö väri pois? Tai sitten kulmakarvojenlaitto tapani saa ne näyttämään tatuoiduilta.

Kasvohoito oli ihana, rentouttava ja täyteläinen. Se tehtiin heidän itsensä maahantuomilla tuotteilla, joissa on runsaasti aitoa ruusuöljyä ja ruusuvettä. Tuoksu oli kieltämättä huumaavan ruusuinen ja purkit suloisia (sellaisia kuin ennen vanhaiset patenttipurkit eli sellaisella jännällä klipsulukolla ja tiivisteellä), mutta siitä huolimatta en langennut ostamaan niitä kotiin, vaikka hintakaan ei ollut mikään hirveä. Syy, miksi tuotteet jäivät kauppaan, on se, että haluan varmistaa, miten ihoni niihin reagoi. Olen yleensä aina pyrkinyt välttämään öljyisiä tuotteita peläten, että ne tukkivat ihohuokoset ja saavat aikaan hirveän finnimeren - yleensä näin on käynytkin, silloin kun olen öljypohjaisia tuotteita käyttänyt. Tässä hoidossa käytettiin kuitenkin todella runsaasti öljyistä hoitoainetta, jota laitettiin sekä kasvoille että kaulalle ja hartioille, kosmetologi lisäsi sitä ainakin kolmeen, neljään kertaan ja vakuutti, että se on aitoa luonnontuotetta, ei keinotekoista väriä, ei keinohajusteita. Ja samaa öljyä on kaikissa muissakin tuotteissa. Tällä hetkellä olo tuntuu hyvältä ja ympärilläni leijuu vieno ruusuntuoksu, jos sama olo on vielä kolmen, neljän päivän päästä, harkitsen vakavasti ainakin kuorintavoiteen ja ruusuvesi pullon ostamista. Niin tuotteet tulevat Turkista, ruusujen kaupungista (en muista paikan nimeä), jonka ympäristössä kasvatetaan ja tuotetaan 60% kaikesta maailman ruusuöljystä.

Samassa Putiikissa myydän myös ihania hopeakoruja, joita he tuovat itse maahan, ilmeisesti lähtömaa on sama kuin kosmetiikkatuotteillakin. Heillä oli nyt 40% alennus kaikista koruista, koska ovat tammikuussa menossa hakemaan uusia koruja ja pitää saada vanhat pois alta. Enkä minä tietenkään päässyt korutiskin ohi ostamatta jotain pientä:


Hopeiset korvikset teemaan sopien ruusukvartsilla, kuvassa vain ykis, kun en enää ne kerran korviini laitettuani jaksanut repiö molempia pois. Nämä ovat siitä jännät, etteivät ne ole renkaat eivätkä tappi- ja lukkokiinnitteiset, vaan jotain siltä väliltä. Kuvassa vasemmalla on korvan läpi menevä tappi, joka kiinnittyy vastapuolella olevaan reikään, oikealla taas on saranapuoli, joka aukeaa, kun tapin irrottaa reiästä. Korvikset ovat siis osin yhtenäiset kuin litistetty rengas ja kuitenkin korvan läpi menevä osa on tappi eli paljon helpompi laittaa kuin renkaan mutkallinen koukku.

Yksi ainoa "vika" näissä on. Kun olen pitkän aikaa käyttänyt vain pieniä ohuita renkaita tai niitä rihkamakiviä, tuntuvat nämä yllättävän painavilta. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti ja pakkohan niiden on painaakin, sillä pelkästään kiven koko on noin 5x10 mm. Parasta näissä oli kuitenkin hinta - alennuksen jälkeen hinnaksi jäi VAIN 7 e. Me happy!!!

Hong Kongistakin tuli uusia paketteja ihan kaksi kappalein ja kolmas odottelee postissa, täytynee lähteä hakemaan se kotiin. Jaa, mitkäkö niissä on? Uusia kynsikoristeita tietenkin ;-).

1 kommentti:

Ievuskainen kirjoitti...

Hienoa, että lahjakortti tuli viimein käytettyä. Ajankohtakin oli varmaan paras mahdollinen kunnon hemmottelulle, ottaen huomioon työputkesi ja monen päivän siivouksesi!

Pitäsiköhän muuten käydä katsastamassa noita koruja? Se vuosi sitten ostamani perhossormus kaipaisi nimittäin seurakseen jotakin kivaa, joko kaulaan tai korviin... ;)