lauantai 20. joulukuuta 2008

Joulukynnet

Päätin arkarrella jouluksi vielä yhdet uudet kynnet. Ei mitään perinteisiä joulupukki, -kuusi tai tonttu viritelmiä, eikä myöskään punaista tai vihreää.

Aluslakkaa pohjalle, tarroja päälle ja kirkasta lakkaa päälle. Kuvat lisään myöhemmin, mutta sanallinen kertomus ensin. Vasemmassa kädessä on pikkurillissä yksi tarra, jossa on neljä oranssin sävyistä kukkaa ja peukalossa yksi keltainen kukka. Oikean käden peukussa on samanlainen keltainen kukka kuin vasemmassakin ja pikkurillissä sini-valkoinen kukka.

Tiedän - tavattoman tavallista ja tylsää, mutta en millään jaksanut kehitellä muuta. Samalla tuli käytettyä loppuun ensimmäinen kokonainen kynsitarra-arkkikin, siinä kun oli sopivasti enää neljä tarraa jäljellä. Kuvat lisään sitten, kun hovikuvaajani ehtii ne työkiireiltään ottaa.

Ei kommentteja: