Ongelmien kartoitus

Eikös jokainen hieno projekti ala ongelmien kartoituksella ja sitten päästään strategioihin, visioihin, keihäänkärkiin, näkökulmiin ja menestystekijöihin? Niinpä minäkin olen nyt sitten tehnyt suurisuuntaista ongelmien kartoitusta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että olen istunut takapuolellani ja seurustellut kahvinmukin kanssa. Mutta niinhän kaikissa muissakin palavereissa tehdään, erityisesti niissä palavereissa, joissa voisi pelata sitä legendaarista hevonpaskabingoa. Siis sitä, joka sisältää kaikki nuo lässyn-lässyn sanat ja sen lisäksi vielä muutaman lisä-ilmaisun kuten "pitkässä juoksussa", "kokonaisvaltainen kustannustehokkuus", "taloudellinen vaikuttavuus" ja "kokonaistaloudellisesti edullisin".

Noista varmaan huomaa, että olen istunut ehkä kerran, pari liikaa noissa palavereissa. Se tietysti on hyvä noissa palavereissa, että tietyt taidot, kuten ongelmien pikavauhtinen kartoitus, kehittyvät. Sillä mitä nopeammin ongelmat tulevat kartoitettua ja ratkaisut kehitettyä, sitä nopeammin noista palavereista pääsee eroon.

Olen nyt siis pohtinut, että missä tilanteissa ongelmia minulla esiintyy a) shoppailun ja b) syömisen suhteen. Tuosta voisi tietysti kuvitella, että ongelma olisi isompikin kuin se todellisuudessa on, mutta eikö ongelmien tunnustaminen ole alkoholistillakin ensimmäinen askel uuteen parempaan tulevaisuuteen. Koetetaan siis sitä konstia, josko se olisi kivisempi ja parempi tie kuin ne kultaiset päätökset, jotka vievät sinne, minne vievät.

Shoppailussa ongelmat keskittyvät selkeästi vapaapäiviin, ja niistäkin nimenomaan sellaisiin päiviin, joihin ei ole ohjelmoitu mitään erityistä tekemistä. Silloin kun on niin kovin helppo istahtaa koneelle ja ennen kuin huomaankaan, olen loggautunut johonkin nettikauppaan tai huuto.nettiin ja painanut "siirrä ostoskoriin" tai "tee tarjous"-nappia. Ja sitten pian onkin taas postissa jälleen paketti odottamassa uuteen kotiin pääsyä.

Samoin olen huomannut sen, että jos liikun kaupungilla yksin, tulee paljon helpommin ostettua jotain kuin silloin kun liikun jonkun seurassa. Yksin liikkuessa ne tarpeet vaan jotenkin kummasti kasvaa ja "kun tämä ei ole kuin euron tai kaksi..." tavarat päätyy ostoskoriin.

Miten tästä ongelmasta sitten järkevästi päästäisiin? Ilmeisesti pitää suunnitella kaikille vapaapäiville sen verran paljon muuta tekemistä, ettei ehdi istumaan netissä tai kiertelemään kaupungilla. Täytyy siis yrittää pitää huolta siitä, että ei avaa konetta noina päivinä lainkaan, vaan alkaa siivota heti aamusta tai lähteä lenkille ilman lompakkoa, silloin ei ainakaan pääse ostamaan mitään.

Seuraava ongelma onkin se, miten onnistuisin välttämään tietyn tasoisen koukuttamisen tavaroissa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa ne mustat nyörisaappaat, jotka tässä taannoin ostin, minä haluaisin sellaiset myös beigeinä, ruskeina, violetteina ja vihreinä... Ja tosi asia on, että en taitaisi tarvita niitä edes sitä yhtä paria. Sama juttu pätee myös monen muun asian suhteen, kun jonkin sarjan huulipuna tai kynsilakka on mielestäni hinta-laatu-suhteeltaan hyvä, niin minun täytyy tietenkin ostaa niitä useampi, jos kerran useampaa sävyä on saatavilla. Tämä huolimatta siitä, että kotona on jo ennestään odottamassa lukuisia vanhoja.

Itsekuria tässä kai vaadittaisiin, mutta minkäs teet, kun sitä ei tahdo olla...

Se syöminen onkin sitten tosiaan seuraava ongelma ja kas kummaa, sekin keskittyy juuri vapaapäiviin ja myös pitkiin päiviin. Vapaapäivinä kun usein tahtoo käydä niin, että syöminen jotenkin vaan jää ja siinä vaiheessa kun sen muistaa, onkin verensokeri pudonnut jo sen verran, että mikään ruoka ei tahdo nostaa sitä riittävän nopeasti ja viedä nälkää ja olo on kurja, kun sokerit kulkevat ylös alas kuin hissit kerrostalossa. Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että tulee mussutettua koko ajan jotain hyvää, mikä tarkoittaa siis rasvaista, suolaista tai makeaa. Ja kun tulee riittävästi syötyä kaikkea "roskaa", ei jaksakaan enää tehdä mitään, tulee sellainen hölmö, väsynyt ja saamaton olo.

Sama tietty liittyy noihin iltavuoroihin ja pitkiin päiviin, koska silloin ei yleensä ainakaan loppuvuorosta ehdi syödä. Sitten tulee lähdettyä nälkäisenä kotiin ja sitten onkin helppo ehdotella poikkeamista jossain pikaruokalassa nälän poistamiseksi. Kun sitten sellaiseen paikkaan menee, niin harvoin tulee otettua salaattiannosta, vaan ruoka on sitten pizza, hamppis, ranskiksia, kebab tai jotain vastaavaa. Joskus tarvitaan vielä jälkiruokaakin, mikä tarkoittaa poikkeamista Makuunissa ja siitä firmasta minä en osaa pientä pussia tai vähäistä määrää. Siitähän sitä sitten riemu repeää ja olo on autuas ja aamulla vaivaa sokerikrapula.

Ongelmat on siis kartoitettu ja ongelmatilanteet tunnistettu, nyt puutuvat enää ratkaisut. Pitää varmaan yrittää ratkaista ongelmaa B sillä, että ottaa mukaan aina joku hedelmä tai vastaava jonka syö sitten viimeiseksi ennen töistä lähtöä. Se ehkä saattaisi auttaa asiaa, mutta se olkoon sitten seuraavan kirjoituksen aihe.