sunnuntai 7. joulukuuta 2008

uudet kynnet -vol xxx

Kyllä, olen palaamassa siihen, mistä tämä koko juttu lähti ja mitä tarkoitusta varten oikeastaan koko blogin perustin eli kirjoitan siis jälleen tylsää juttua kynsistäni.

Pitkästä aikaa tein itselleni uudet kynnet. Pengoin tässä taannoin pikkujouluja varten meikkikaappiani ja löysin muutaman putelin jo unhoon jääneitä kynsilakkoja. Minulla on ilmiselvästi jossain vaiheessa ollut korallinen kausi, sillä käsiini päätyi jo loppuun käyttämäni Oriflamen Raspberry sorbetin sisarsävy. Yves Rocherin Rose Givré, joka on hivenen glitterinen koralli. En tosiaan muista, koska olen lakan hankkinut, mutta ihan eilen se ei ollut, koska lakka vaati aikaa kuivuakseen ja oli marmoroinut pullon seinämät niin, etten parhaalla tahdollanikaan pystynyt arvioimaan, paljonko lakkaa pullossa oli. Tarkalla tirkistelyllä sain arvioksi alle puoli pulloa (itse asiassa veikkaan vielä vähempää) ja päätin, että on aika käyttää tämä lakka loppuun. Nykyiset kynnet näyttävät sitten taas jonkin aikaa melkein samoilta kuin ne ensimmäiset (koralliset sormet, siniset varpaat), joista kaikki alkoi. Tosin sillä erotuksella, että varpaat ovat joulun kunniaksi viininpunaiset eivätkä siniset.

Ensimmäinen kynsitarra-arkkinikin alkaa olla melkein loppuun käytetty. Tämän päiväisten liimailujen jälkeen arkkiin taisi jäädä enää pari, kolme tarraa, mutta onneksi niitä on vielä "pari" arkkia jemmassa ja euro on taas vahvistumassa suhteessa dollariin eli kohta voi taas tilata lisää.

Olen muuten menettänyt innostukseni värillisiin lakkoihin sormissa, toki nuukana ihmisenä käytän loppuun ne, mitä minulla vielä on, mutta yritän epätoivoisesti olla ostamatta uusia, ellei nyt sitten joku helmi satu kohdalle. Tällä hetkellä suosikkini on ranskalainen manikyyri, jota alan varmaan käyttää sitten, kun se on taas ihan so last season-juttu ja kukaan muu ei käytä sitä.

No niin, mutta siis asiaan. Tällä kertaa siis pohja tuota Rose Givré sävyä ja koristeet vain peukaloissa. Joulun (ja yövuorojen) kunniaksi päätin olla hunsa ja laittaa ihan kaksi tarraa per kynsi. Nyt kyllä tajusin, että se on totaalinen virhe, sillä meillä on kliininen auditointi ke/to ja silloin pitäisi meikäläisenkin olla ruodussa, jotta ei tule noottia asiasta. No tehty mikä tehty, voin sitten käyttää tiistaipäivän poistamalla näitä. Kumpikin peukku on erilainen, vasemmassa kaksi korallin väristä kukkaa ja kolme pinkkiä, oikeassa myös kaksi korallinväristä kukkaa (sama tarra kuin edellä) ja kaksi pinkkiä kukkaa. Tällä kertaa ei timantteja, strasseja tai helmiä.'


Pitäisi varmaan tehdä joulusiivo myös kosmetiikkavarastoissa, vaikka mitä se auttaa, kun en kuitenkaan malta hävittää kuin yhden tavaran sadasta... Tänään hain ärrältä Y.R.:n paketin ja siinä tuli vähän lisää tavaraa. Onneksi vain peruskamaa, jota tarvitsee aina eli shampoota, suihkugeeliä ja yksi huivi, lahjuksina oli pari korua ja rasva.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Riskipeliä sanoisin ;) Varsinkin jos nuo paljastuvat yhtä hyvin kiinnipureviksi kuin eräs aikaisempikin...

Paha auditointi henkilö tulee...