maanantai 9. maaliskuuta 2009

vaatekaapin tyhjennys

Kosmetiikkaa on poistunut ihan mukavasti, mutta ne ovat sen verran pieniä, etteivät nuo määrät vielä merkittävästi tee tilaa kaappeihin. Saadakseni itselleni lisätilaa kaappeihin päätin palata myös vaatepoistojen pariin. Tarkoitukseni on yrittää pysyä noin 5 vaatetta kuukaudessa tahdissa, siis keskimäärin viisi, joihinkin kuukausiin tulee varmasti enemmän ja toisiin vähemmän.

Ensimmäiseksi poistoon päätyivät työkaverilta ostetut mustat nilkkurit kokoa 39 - ne ovat minulle aivan liian isot, mutta tilapäisessä mielenhäiriössä tulin ne ostaneeksi, kun hän niitä kauppasi. Kotona lykkäsin ne kaappiin ja unohdin sinne. Nyt sitten päätin pistää ne poistoon eli koska ovat melkein käyttämättömät, niin myyntiin huuto.nettiin toivoen, että joku ostaa ne halvalla parempaan kotiin.

Seuraavaksi poitoon eli huuto.nettiin päätyivät myös mustat housut, jotka sain erään ostamani vaatepaketin mukana. Muutoin olivat tosi siistit ja hyvä kuntoiset, joten hivenen riepoi, kun olivat liian isot minulle:

Sama vika oli näissä mustissa sammareissa eli huuto.nettiin siirtyvät nämäkin:
Neljäskin poisto on housut - nimittäin ruskean harmaat kevät/kesähousut. Niitä pidinkin joskus, mutta kun malli ei oikein ole itselleni se paras mahdollinen, päätin siirtää ne jäähylle. Nyt puolen vuoden odottelun jälkeen on tullut tuomion aika ja se on: pois. Nämäkin pökät löytyvät kohta huuto.netistä.


Jotta minun ei jatkossa tarvitsisi kipitellä katuja pelkästään yläosiin verhoutuneena, kun kaikki alaosat on poistettu vaatekaapistani, on viimeinen poisto kaiken tasapuolisuuden nimissä yläosa. Nimittäin ruusukuvioinen paitapusero, jonka kauniiseen kuosiin ja mukavaan kankaaseen ihastuin tosissani heti silloin kun sen ostin. Se oli ainoa laatuaan, joten ei paljon sillä kohtaa haitannut, että se oli kokoluokkaa joukkueteltta eli siis jo lähtökohtaisesti iso. Nyt se on sitten vähän vielä isompi ja kun en kertaakaan ole sitä pitänyt (perusteluina joka kerta, että se on niin väljä, että saa minut näyttämään vielä isommalta kuin olenkaan), on senkin aika (toivottavasti löytää uusi koti. Siis kohta tämäkin on huuto.netissä myynnissä.

1 kommentti:

Ievuskainen kirjoitti...

Nuo nilkkurit ovat aivan ihanat, en yhtään ihmettele, että ostit ne! Harmi, että taitavat olla numeroa tai paria liian pienet mulle, muuten saisit ne kaupaksi ihan ilman huutonettiä! ;)

Mulla on menossa vaatekaapin "käytä loppuun ja heitä pois" -tyhjennys. Toiveissa on, että kaappiin tulee tilaa ja sitten, kun on aika hankkia uusia, ne ovat pienempää kokoa. Se nähdään tässä kevään aikana... Ehkä? ;)