torstai 15. lokakuuta 2009

kirppiskierros

Se on hyvä suorittaa kuukausittainen kirppiskierros näin päivää ennen tilipäivää, tulee vältyttyä suuremmilta hankinnoilta, kun mihinkään ei varsinaisesti ole tarvetta.

Juu, niinhän sitä luulis, että tuo toimii, vaan kun ei se noin mennyt eikä mene. Oli tilipäivä tai ei, kirppikseltä tarttuu mukaan saman verran tavaraa - ainakin silloin kun minä olen liikenteessä.

Tämän kuun kirppiskierroksen löytöjä ovat:
pikkuinen musta peruslaukku hintaan 2€, korvaa sen edellisen pikkumustan laukun, joka jostain syystä säilytyksessä sotkeentui vaaleanpunaisen silkkipukuni sävyiseksi maalatusta laukusta vaaleanpunaiseen maaliin, eikä koskaan puhdistunut kunnolla, vaikka mitä yritettiin.

Lenkkarit, merkkiä ÖÖÖÖ, tuntuivat jalkaan hyviltä, niissä oli kunnon nauhat ja hyvät heijastimet, mikä on minulle tärkeämpää kuin merkkiuskollisuus. En harrasta maratonjuoksua tai kilpakävelyä, joten nämä kelpaavat ihan hyvin työmatkoille. Näillä korvataan vanhat lenkkarini, jotka olivat hienoa merkkiä ja palvelivat yläasteen seitsemänneltä tähän päivään (ja palvelevat vielä jonkin aikaa tämän jälkeenkin). Nämä siis olivat aivan iskemättömät eli olisivatko olleet esittelykenkinä tai jämäpareina jossakin liikkeessä, hintaa popoille tuli 5€.


Tilapäisessä mielenhäiriössä tuli hankituksi myös valkoinen niittivyö -sitä älkää kysykö, missä tätä käytän, tuskin käytän koskaan, mutta en voinut jättää sitä kirpparillekaan. Hintaa 1€.

Vaaleansinisen jakun kutkuttava väri oli se, joka sai minut sitä sovittamaan ja kun se oli sopivan kokoinen ja istuvan mallinen päätin ottaa sen. Kuvittelin yhdistäväni sen johonkin ruskeaan tai hiekansävyiseen. Hintaa oli vain 2€. Jakun pistin saman tien pesuun eli en saanut kuvaa tähän hätään.

Koska en ollut varustautunut ostamaan mitään, jouduin vielä investoimaan shopperiin, jolla kuljettaa tavarat kotiin. Helmillä koristeltu laukku kustansi huikeat 3€.

Toiselta kirpparilta mukaan tarttui vielä ruskea kaulakoru, jota ajattelin tuon vaaleansinisen jakunkin kanssa käytettäväksi sekä korvakorut. Kaulaketju 2€, korvikset 1€.

Uusien niittisaappaideni "mätsi-mätsiksi" näin ensi hätään nappasin mustan lyhythihnaisen pikkulaukun, joka ei ole ihan sitä, mitä olin niiden kanssa ajatellut, mutta kelpaa ennen kuin löydän sen 110-laukun. Hintaa oli vian 1,50€.

Ievuskaisen haltuun päätyi viuhkapari, jolla voi sitten kesänlämpöisillä viilentää itseään hienon naisen tapaan. Ne kustansivat ihan 0,50€.

Kokonaisshoppailut siis 18€

1 kommentti:

Ievuskainen kirjoitti...

Mukavaa, että olet tyytyväinen kirppiskierroksemme anteihin. Itsekin olen... Pakkasin juuri omat löytöni huomista kotiinlähtöä varten. Se ostamani virkkauskirja on muuten varsinainen aarre! En ostaessani edes tajunnut, miten valtavan ihania malleja siinä on, ja mikä parasta, suurin osa niistä on peräisin ihan täältä Satakunnasta, erityisesti Porin ja Ulvilan alueelta! Sormet oikein syyhyävät päästä kokeilemaan, mutta ensin pitää tehdä keskeneräiset työt pois alta... :)