torstai 12. marraskuuta 2009

Välikausimeikit

Marraskuun puoliväli on hyvä aika vaihtaa viimeisetkin kesä- ja syyskauden meikit talvikauden vastaaviin.

Viimeiset tilkat kesäistä hajuvettä suihkuttelin eilen. Chevrefeuillen vaihtuu siis ehkä noin viikoksi Avonin "today, tomorrow, ALWAYS"-tuoksuun. Kysessä on siis näytepullo, jonka olen joskus huuto.netistä ostanut.Pohdin tässä taannoin ripsarin kanssa ja päädyin nyt sitten siihen tulokseen, että käytän ensin vanhat varastot loppuun ja kiukuttelen vasta sitten, jos Dermosilin 3-in-1 ripsarille ei löydy korvaajaa. Tällä kertaa käyttöön pääsi "perusripsiväri" eli Yves Rocherin musta vedenkestävä, joka on niin peruskauraa kuin vain olla voi.'Välikausi meikkivoiteena on toiminut Maybellinen colormousse vaahtomeikkivoide. Sain sen serkultani A-M:ltä, jolle joku oli ko. tuotetta suositellut. A-M testasi voidetta pari kertaa ja totesi, ettei se ollut hänen juttunsa ja antoi sen minulle. Minunkaan iholleni tuo tuote ei sopinut, sillä se aiheuttaa ihon pinnan kuivumista ja saa ihon näyttämään hilseilevältä, vaikka sen pitäisi sopia kaikille ihotyypeille. Sama ongelma oli ollut A-M:llä, joka oli sitä mieltä, että vika oli hänessä, epäilen, että vika on tuotteessa. Toinen epämielyttävä ominaisuus tällä tuotteella on se, että olen käyttänyt sitä kolmisen viikkoa ja purkki on tyhjä! Jos siis haluaisin käyttää tätä tuotetta vuoden verran, tulisi sen hinnaksi halvimmallakin mahdollisella tarjoushinnalla noin 120e. Vertailun vuoksi todettakoon, että Joe Blascon purkki joka riittää vuodeksi maksaa noin 60e. Uutena käyttöön tulee nyt sitten Max Factorin sekoitettava meikkivoide - tämäkin on testausversio, en ole vastaavaa aiemmin kokeillut.

Lumenen jo aiemmin mainittu puuteri loppui ja sen korvasin Maybellinen puuterilla. Tämäkin on joku huutis ostos, näitä näkyi kaapissa olevan kaksikin kappaletta eli lienen saanut kimppahinnalla halvalla.
Kynsilakoissa Burnt Heather ruskeanpunainen vaihtui vaalean kullankimaltavaan Tahitian dreamiin. Miksi minulle aina käy näin? Nyt kun löysin ihanan vaalean sävyn, sain samantien tietää, että sen valmistus on lopetettu. Eli nautitaan nyt sitten viimeisestä kullankimalluksesta.Kirsikkakuvioinen meikkipussini on palvellut minua muutaman vuoden, tullut välillä putsatuksi ja pestyksi ja jatkanut uskollisesti palvelusta. Viimeistään vuoden vaihteessa tiemme eroavat, sillä meikkipussi alkaa olla sisältä sen verran rikki ja päältä niin pinttynyt ettei sitä enää kehtaa käyttää.

Muutoin käytössä on edelleen uskollisista uskollisin meikkipalettini, vaikka sekin alkaa olla melkoisen käytetty. Talvikäyttöön siis kultainen kiiltohuulipuna punaisella rajauksella ja karmiininvärisellä huulikiillolla. Silmiin vaaleanharmaata tai valkoista vihreällä tehostettuna. Poskiin punaista tai ruskehtavaa mielentilasta riipuen.

Ei kommentteja: