sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Sitä saa mitä tilaa

Sain syntymäpäivälahjaksi vuoden kuntosalikortin. Siihen liittyi myös henkilökohtainen harjoitteluohjelma (eikös niihin kaikkiin, kun kyseessä on enemmän kuin 10 kerran kortti). Sain tietenkin esittää toiveita ohjelman suhteen ja pyysin mahdollisimman rankkaa ja mahdollisimman paljon läskejä sulattavaa. Ja niinhän siinä kävi, että sitä saa, mitä tilaa...

Maanantaina olin tavallisessa jumpassa ja luistin hivenen venyttelyistä, sillä seurauksella että reidet ja pohkeet olivat jonkin verran kipeät tiistai aamuna. Menin kuitenkin salille, jossa uuttaa ohjelmaa käytiin ohjaajan kanssa läpi. Testattiin erilaisia painoja ja varmistettiin tekniikat oikeiksi.

Seuraus: keskiviikkoaamuna en meinannut päästä kävelemään lainkaan, kun pohkeet soivat ja reidet piukuivat. Lähdin kuitenkin urhoollisesti salille, jotta pääsisin kokeilemaan tosissaan, miltä ohjelma tuntui ja tuntuihan se - en pystynyt tekemään sitä kokonaan läpi kerralla, vaan oli pakko hivenen helpottaa. Torstaina kävin vain pikaisesti salilla (ymmärränhän minäkin joskus jotain...). Perjantaina meni sitten koko ohjelma läpi. Lauantaina on taukopäivä ja sunnuntaina lenkkeillään.

Salille taas sitten maanantaina päivällä ja illalla jumpaan = tiistaina ei taaskaan kävellä?

Vaakan kanssa en ole ollut väleissä aikoihin, enkä aio nytkään olla. Mittanauhan kanssa seurustelun aloitan tänään (jos olisin ollut ihan fiksu, olisin aloittanut sen jo marraskuussa) herra Kirjoituksen avustamana. Hän saa rakentaa minulle taulukon tuota varten. Tuloksiin, jos sellaisia on, palataan helmikuun lopussa.

Ei kommentteja: