perjantai 19. maaliskuuta 2010

Mschic-tilaukseni

Sain tilaukseni MSCHIC:iltä, se tuli noin kolmessa viikossa eli toimitusaika ihan kohtuullinen. Pakkaus oli uskomattoman tyylikäs- musta pussi suljettuna mustalla satiininauhalla ja tuotteet käärittyinä mustaan silkkipaperiin:
Tilaukseni koostui eyestain - vedenkestävästä rajausväristä ja sen levittämiseen soveltuvasta siveltimestä sekä lahjana annetusta huulipunasta. Rajausväri ja sivellin ovat loistavat, sanoisin että väri on jopa parempi kuin Joe Blascon vastaava eli se on paljon se.

Jotenkin tyypillistä tuuriani on se, että joku asia kuitenkin meni pieleen. Paketin summan ylittäessä tietyn euromäärän sai lahjaksi valita tietyn tavaran - huulipunan tai luomivärin. Minä valitsin huulipunan, vaalean nudesävyisen huulipunan, koska sellainen sattui puuttumaan melkoisen kattavasta huulipunakokoelmastani. Pettymykseni oli suorastaan ylimaallinen, kun paketista kuoriutui FUKSIANvärinen huulipuna. Fuksia/tumma kylmä pinkki on sävy, jota en käytä vaatteissakaan juuri koskaan ja meikeissä en koskaan.

Kiukuttelin asiaa itsekseni ja mietin, annanko palautetta - varsinkin, kun punan nimi on käsin korjattu tilauslomakkeelle ihan toiseksi kuin tilaukseni ja tilaamaani punaa on nettisivujen mukaan edelleen saatavissa lahjaksi. Miksi helkatissa minulle on törkätty joku fuksianpunainen paskaväri, jos kerran tuota nudesävyä on jaossa kaikille muille? En ole vieläkään ratkaissut asiaa palautteen annon suhteen, ymmärrän kyllä, että lahja on lahja, mutta pakko tunnustaa, että kiukuttaa edelleen se ensimmäinen sähläys niiden alennuskoodien kanssa ja nyt sitten vielä tämä.

Syy siihen, miksi kuvissa on kaksi huulipunaa, joista toinen todellakin on nudesävyinen, on se, että sain toisen huulipunan lahjana Ievuskaiselta, joka väitti, ettei sävy ole hänelle sopiva. Hän oli saanut sen yllätyksenä mukaan pakettiinsa. Testasin punan ja se on aivan huippuihana - sävy on mitä parhain, kun vielä vähän saisi rusketusta nassuun, niin se olisi täydellinen. Kiitos, Ievuskainen!

Pistää kyllä ihan oikeasti miettimään, kannattaako tilata toiste, jos ja kun kerran tuotteita muutellaan, miten sattuu ja tarjoukset ovat voimassa vuoden loppuun, kukauden loppuun, eivät enää ollenkaan. Yritän olla koukuttumatta tuohon rajausväriin liikaa ;-)

Ei kommentteja: