keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Hammaslääkärissä

Kävin tänään hammaslääkärissä, joka siitä huolimatta, että olen onnistunut saamaan maailman mielyttävimmän hammaslääkärin, on inhokkipaikkani. Pelkästään jo se puhdistusaineen tuoksu saa kylmät väreet käymään selkäpiissäni - se haisee ihan erilaiselta kuin missään muualla sairaalassa.

Tänään kävin taasen tarkastuttamassa hampaani - teen sen säännöllisesti vähintään kerran kahteen vuoteen ja saan aina käydä seuraavan vuoden laitattamassa hampaita kuntoon. Käyn siis hammaslääkärissä säännöllisesti, vaikka inhoankin koko paikkaa ihan suunnattomasti, koska toinen vaihtoehto, hampaiden hoidattamatta jättäminen tulisi pidemmän päälle kivuliaammaksi ja kalliimmaksi. Kuuluin nyt ensimmäistä kertaa siitä, että ovat kehittäneet sakkomaksun eli sellaisille potilaille, joiden edellisestä hammaslääkäri käynnistä on enemmän kuin kolme vuotta (ellei hammaslääkäri ole nimenomaan erikseen suositellut kolmen vuoden tarkastusväliä), on kalliimmat hinnat, kuin meille, jotka poikkeamme siellä tämän tuosta.

Tämän päiväinen ilouutiseni liittyy kuitenkin siihen, että minulla on vain yksi (1!!!!!!) paikattava reikä! Ihan uskomatonta! Toki siellä joudutaan tekemään vähän muutakin remonttia, koska oikealla alatakahampaat kadottavat kontaktit toisiinsa ja sinne väliin muodostuu tasku, jonne kaikki öklömömmö jemmaantuu, mutta ne hoituvat yhdellä käynnillä. Ja jos vaivaa ei tule, tapaamme seuraavan kerran keväällä 2012. Arvatkaa olenko onnellinen? Ihan satakympillä, vaikka sainkin mukaan 25e laskun kymmenestä minuutista - ei sillä väliä, jos ei tarvitse juosta siellä 1kk välein seuraavan vuoden ajan.