maanantai 2. elokuuta 2010

Kirppistelyä

Eilen tein sitten vihdoin ja viimein sen, mistä olen jo pitkään haaveillut. Kävin varaamassa kirppispöydän tuosta lähikirppikseltä. Kyseessä on porukkapöytä, josta minulle kuuluu kolmannes.

Olemme jo jonkin aikaa koonneet herra Kirjoituksen kanssa kamaa niin sanottuihin kirppislaatikoihin eli aina kun on tullut vastaan jotain tarpeetonta, olemme siirtäneet sen sinne odottamaan kirppikselle päätymistä. Eilen sitten teimme valtavan urakan ja kävimme läpi kirppislaatikot ja pussit ja nyssäkät ja tarkastimme sekä hinnoittelimme tuotteet.

Nyt olohuoneemme näyttää siltä kuin olisimme muuttamassa, siellä on kaksi pahvilaatikkoa ja 7 kassia tavaraa. Tässä kohtaa alkoi mietityttää, että olisi ehkä pitänyt ottaa se pöytä ihan yksinään, sillä tavaraa tuntui olevan niin paljon. Tosin yllätin itseni jo tuossa päivällä miettimästä, että ehkä kannattaisi ensi kesänä ottaa se pöytä aikaisemmin, silloin kun kaupunki on täynä kesäturisteja ja vilinää. Ehkä kuitenkin kannattaisi panostaa siihen, että selviäisi ensinnä tästä ensimmäisestä kirppisrumbasta kunnialla ja vasta sitten haaveilla seuraavasta.

Tiistaina pääsemme täyttämään pöytää ja sunnuntaina olemme jo paljon viisaampia siitä, miten on eka viikko lähtenyt menemään. Tietenkin toivon hartaasti, että pöytä on ostettu tyhjäksi, mutta sellaista ihmettä tuskin tapahtuu...

Ei kommentteja: