tiistai 3. elokuuta 2010

Lisää hankintoja

Lomalla tahi sairaslomalla oleminen on kuluttavaa aikaa ja kauppiaat hierovat karvaisia käsiään ja toivovat samaa lisää.
Heinäkuu meni säästöbudjetin kohdalta niin päin mäntyä kuin jokin vain voi mennä. Yksi ainoa positiivinen asia on olemassa ja se on: vain vähän uutta kosmetiikkaa. Tarkemmin ajatellen, taitaa olla niin, että heinäkuun hankinnat tältä osuudelta jäävät nolliin - on se hyvä, että edes jossain onnistuin ;-).
Jalkani on esittänyt omat vaateensa kengille sekä niiden hankkimiselle että hankkimatta jättämiselle. Eräänä päivänä oli aivan pakko ostaa uudet kengät, koska käveleminen vanhojen kanssa oli sellaista tuskaa, etten enää päässyt kaupasta pois. Nämä ovat nyt sitten kerrankin "järkevät" kengät ja vieläpä suht edulliset, vaikka pidänkin niitä omaan buudjettiini kohtuullisen hintavina. Kustansivat nimittäin 25e, mutta ovat kyllä hyvät kävellä ja sen lisäksi sisältä nahkaa ja päältä nahkaa. Vaatteista loput hankinnat rajoittuivat niihin jo mainittuihin shortseihin. Värimaailmalleni uskollisena ne ovat turkoosit ja muulle tyylilleni uskollisena ne ovat huuto.netistä ja maksoivat postikuluineen n. 5e. Ne ovat päätyneet heti käyttöön ja ovat mukavat päällä - toisaalta ne ovat riittävän viileät ja rennot ja toisaalta taas riittävän siistit kaupungille, kun ne asustaa eri tavoin eri käyttötarkoituksiin.
Lautapelirintamalla olen odotellut tietoja uusista vuoden peleistä, sillä niiden aika pitäisi olla taas piakkoin. Sillä välin eksyimme puolittain vahingossa TacTicin tehtaanmyymälään, josta meille vinkattiin ja kerrottiin, että sieltä voi tehdä edullisia löytöjä. Monenlaisia pelejä siellä olikin, mutta iso osa sellaisia, jotka meillä jo oli tai sitten hintalapultaan niin isoja, ettemme olleet valmiit maksamaan ko. pelistä niin paljoa. Mukaan tuolta myymälästä päätyi yksi peli, Farlander, jolla oli hintaa 5e.Prisman alesta löysimme Kaleidoksen -50% hintaan. Pelasimme kaveidemme peliä ensin ja toteisimme sen niin hauskaksi, että halusimme oman. Nämä samat kaverit osasivat suosittaa tuota Prisman alea ja sieltä se sitten muutti meille, kun maksoikin alta 18e.Kolmantena hankintana oli klassikkopeli Halma. En tosin tiedä, pelaammeko me sitä koskaan, sillä harvemmin me mitään kahdestaan pelaamme, vaan aina jonkun kaverin kanssa.

Ei kommentteja: