torstai 12. elokuuta 2010

tasan on

Kävin tänään punnituksessa. Kuten olen jo aikaisemmin vuodattanut, en oikein tiennyt, mitä odottaa, sillä toisaalta olen huhkinut pari päivää salilla ihan hullun tahtiin - kävin sekä tiistaina että keskiviikkona kahdesti ja niin on tarkoitus mennä tänäänkin, jos vain jalka kestää. Toisaalta tuo jalka rajoitti liikkumistani yli kuukauden verran ja siihen kipuun tuli syötyä muutakin kuin särkylääkettä. Pari päivää olen ollut töissä ja huomannut, että koipeni viihtyisi kyllä paremmin pehmeällä pihanurmikolla kuin työpaikan kovalla lattialla, mutta näillä mennään nyt ja töissä sen on kestettävä halusi tai ei.

Mutta siis itse asiaan - siihen punnitukseen. Lukema oli -2.3kg alkuperäisestä! Se on siis melkein saman verran miinusta kuin ensimmäisessä punnituksessa alkuperäiseen nähden. Olen todellakin helpottunut, olin henkisesti varautunut siihen, että vaaka näyttää enemmän kun ensimmäisessä punnituksessa.

Ja ne Nutrilettit on vielä kaapissa...minun on tarkoitus aloittaa ne ei ensi, vaan seuraavalla viikolla. Vasta silloin siksi, että uskon tarvitsevani säännöllisen elämänrytmin niiden kanssa ja tuolloin olisi aamuvuoroviikko - aamulla töihin, illalla salille ja nutriletteja poskeen.

Ei kommentteja: