tiistai 7. syyskuuta 2010

Sadonkorjuu smoothiet

Koska näpertelyt, hankinnat ja poistot ovat vähissä, täytyy tallentaa välillä reseptejä. Olen hurahtanut smoothieihin tässä viime aikoina - lienisivätkö syynä tuoreet marjat, joita luontoäiti anteliaasti kasvattaa.

Tässä kaksi smoothie-reseptiä, jotka ovat suosikkejani.
Ensimmäinen on pehmeämpi, toisessa on enemmän potkua. Mustikkasmoothie

2-2,5 dl mustikoita
1 banaani
1-1,5 dl rahkaa3-4 dl maitoa
(2-3 rkl auringonkukan siemeniä)

Kaada mustikat kulhoon, pilko banaani perään ja lisää rahka. Jos teet tuhdimpaa juomaa, lisää auringonkukansiemenet mukaan. Soseuta. Lisää maito ja vaahdota. Maitoa voi käyttää enemmän tai vähemmän maun mukaan - minä haluan juomani paksuna, herra Kirjoitus tykkää maitoisemmasta versiosta.


Mustaherukkasmoothie

2 dl mustaherukoita
0,5 dl vadelmia
0,5 dl sokeria
2 banaania
200g rahkaa
6 dl maitoa

Jos marjat ovat pakastettuja, sulata niitä ensin vähän mikrossa. Sitten vain marjat isohkoon kulhoon, pilkottu banaani ja sokeri seuraksi, samoin rahka ja vähän maitoa. Loput maidosta lisätään soseuttamisen jälkeen ja vaahdotetaan. Sokerin tilalla voi käyttää hunajaa. Terveellisin vaihtoehto tehdään ilman sokeria, vain tipalla hunajaa, rasvattomasta rahkasta ja rasvattomasta maidosta. Ja ei kun syömään...

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Smoothiet meilläkin maistuu, monen monta tulee viikossa tehtyä, siinä pikkupallerotkin helposti huomaamatta pistelevät terveellisiä marjoja ja hedelmiä vatsaansa...

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Meillä valitettavasti kävi niin, että taisin ylittää kiintiön ja "pikkupalleroni" huomasi, että tarkoitus on salakavalasti syöttää hänelle marjoja ;-). Rakas mieheni kun ei ole marjojen ystävä, mikä on kirpeää, on hänestä pahaa tai vaatii ainakin paljon sokeria eli se siitä terveellisyydestä...

Odottelen vähän aikaa ja yritän taas uudelleen...