tiistai 14. syyskuuta 2010

Uudet ruskeat

Useamman kerran olen lupaillut kirjoittaa kellokokoelmastani, mutta jotenkin se on vain jäänyt ja jäänyt. Nytkään ei ole luvassa koko satsin esittelyä, vaan vain parin uusimman jäsenen.

Jossain kohtaa olin kai mutissut, ettei minulla ole ruskeisiin vaatteisiin sopivaa kelloa tai jotain sinne päin, koska herra Kirjoitus oli tehnyt ebaysta hankintoja. Sain torstaina häneltä kaksi (2!) uutta Casion kelloa ruskeilla rannekkeilla.

Nämä ovat ihania! Pidän ruskeista rannekkeista, mutta ennen kaikkea rakastan kullanväristä kellotaulua kullanvärisillä kehyksillä. Jos jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää perusruskeat rannekkeet, näihin voi hankkia sitten jotain hehkuvan sähäkkää vaihtorannekkeeksi.

Jossain vaiheessa uhrasin ajatuksen pattereille ja mietin kauhulla, että saan kohta kantaa kellosepälle puolenkuun palkkani, kun joudun vaihdatuttamaan noihin kaikkiin patterit. Pitäisiköhän ottaa ensi vuoden urakaksi se, että vaihdatuttaa patterit kahteen kelloon kuussa ja jatkaa sitä sitten seuraavana vuonna toivoen, että se riittäisi pitämään tiu'ut käynnissä.

Ei kommentteja: