lauantai 2. lokakuuta 2010

Syyskuun hankinnat

Olen koettanut pysyä kohtuudessa ja muistaa tulevaa lomaa tehdessäni hankintoja.

Kosmettiikahankinnoista pakollinen oli hiusväri. Oli ihan pakko ostaa se siltä varalta, että poispeseytyvä vaahtoväri ei pysykään hiuksissa ja tukka on ihan hirveen kamala jo kuukautta ennen parturia (joka siis on marraskuun alussa). Tämä Cameleo löytyi Halpahallin tarjoushyllystä n. 4€ hintaan:

Seuraavia ei oikein voi sanoa hankinnoiksi, sillä sain ne lahjoituksena Ievuskaiselta. Hän oli testannut ko. shamppoota ja hoitoainetta ja jostain syystä ne eivät hänelle sopineet. Minä sain ne sitten testattavakseni, josko kävisivät minulle. Sunsilkin punaisiksi värjätyille hiuksille tarkoitetut shampoo ja hoitoaine.

Vaatteita en ole ostanut yhtään! Hurraa! Myös meikkejä hankittu 0€:lla eli toinen hurraa! Myöskään yhtään uutta kenkäparia ei ole meille ilmestynyt eli kolmas hurraa!

Kerrankin voi sanoa, että olen hoitanut tämän kuun hankinnat suorastaan mallikelpoisesti.

Ei kommentteja: