tiistai 5. lokakuuta 2010

Vielä yksi kerä

Kävin tänään kaupassa, tarkoitus ei ollut pysähtyä lankaosastolle lainkaan, mutta en päässyt Citymarketin mammuttitarjouksessa olleen 7 veljestä- laatikon ohi. Siinä oli montaa väriä seiska veikkaa, mutta vain yksi huuteli minun nimeäni, se halusi kanssani kotiin, koska oli sitä mieltä, että sen kuuluu muotoutua minun sukikseni.

Tästä kerästä on siis tarkoitus tulla ihan perussukat arkikäyttöön, käytettäväksi esimerkiksi samansävyisen Teddy-ponchoni kanssa. Kumpikaan alla olevista kuvista ei toista sävyä oikein, sillä kerän väri on sellainen tummapetroolinsininen /turkoosi.

Näiden tekemisen jätän suosiolla loman jälkeiseen aikaan. Minulla on töitä vielä kolmen yön verran - tulee olemaan rankaa, sillä olen järjestänyt tietenkin itselleni myös päiviksi ohjelmaa.

Ei kommentteja: