torstai 9. joulukuuta 2010

8. testaus

Kun eilen hemmoteltiin käsiä, tänään hemmottelin jalkoja.

Käytössä olivat Dermosilin jalkojen kuorintavoide ja jalkarasva.Kuorintavoide tuntui karkealta, sen siis oli tarkoituskin olla tehokkaampaa ja karkeakiteisempää kuin kasvojen tai vartalonkuorintaan tarkoitetut tuotteet. Mainosteksti kuvasi tuotetta seuraavasti: "Poistaa iholta kuolleen solukon ja tekee ihon pehmeäksi. Kuorivina aineina toimivat sokerikiteet ja mantelinkuori. Kuorintavoide hierotaan jalkojen iholle ja huuhdotaan vedellä." Tuoksu oli juuri sellainen kuin voi kuorivista ainesosista päätelläkin eli sokerisen karamellinen. Väri oli ruskehtava ja koostumus ihan mielyttävä. Näytteen miinuspuolina oli se, että tuote ei tahtonut millään riittää kahdelle suht pienelle jalalle eli todellisen purnukankin riittoisuuden voi asettaa kyseenalaiseksi.

Jalkavoiteena oli sitten tuo kuorintavoiteen kaveri "Jalkavoide Shea", jota kuvataan seuraavasti: " Hoitava voide, jonka sisältämä voipuun voi pehmentää ja kosteuttaa jalkojen ihoa. Sitrusöljyt virkistävät ja puhdistavat ihoa. Voide jättää raikkaan tunteen jaloille." Tuoksusta on vaikea sanoa mitään, paitsi se, että se ei ollut epämielyttävä, mutta ei myöskään tunnistettavissa - ehkä aavistuksen omainen sitruunainen häivähdys siitä on aistittavissa. Tämän tuotteen kohdalla mainoslauseet kyllä pitivät paikkansa eli tuote sekä virkisti että kosteutti ja jalat tuntuivat mukavilta pitkään.

Suosittelen siis molempia.

Ei kommentteja: