tiistai 4. tammikuuta 2011

Chiliperunoita ja peruslohta

Vaihteeksi ruokajuttuja, sillä syöminenhän se on elämän tärkein asia, eikös niin?

Meillä oli uuden vuoden ruokana chiliperunoita ja lohta, näistä ensin mainittu saavuttin suuren suosion, joten laitetaan resepti jakoon, jos vaikka jotain kiinostaisi.

UUNILOHI, perusversio
1 lohifile
tilliä
suolaa
(sitruunapippuria)

Ripottele lohen pinnalle suolaa, tilliä ja halutettasi sitruunapippuria.
Laita leivinpaperin päälle pellille tai uunipannulle nahkapuoli ylöspäin ja mausteet alapuolelle.
Paistetaan n. 30min 200 asteessa. Kun on kypsä, nostetaan nahka sivuun ja laitetaan toisellekin puolelle mausteita ja nahka hetkeksi takaisin päälle. Maustuu tasaisesti eikä kuivu.

Kokeilin ensimmäistä kertaa tuota mamman lohenpaisto kikkaa ja totesin sen toimivaksi. Kala maustuu tasaisemmin ja eikä kuivu.

CHILIPERUNAT
alkuperäinen resepti Sara LaFountainin, julkaistu jossain lehdessä; sovellus minun

20 pientä perunaa
( 200g pekonia)
1 tl chiliä
1 tl suolaa
½ tl cayennepippuria
ripaus mustapippuria
öljyä

Kuoritut perunat kulhoon ja mausteet perään, sekoitetaan ja varmistetaan, että kaikki perunat saavat osansa mausteista. Jos haluaa tehdä pekoni-chiliperunoita (ovat tosi herkkua), kääritään peruna pekoniviipaleeseen niin, että saumakohta jää perunoita pellille laitettaessa alle. Jos ei käytä pekonia, on syytä sipaista mausteisten perunoiden päälle vähän öljyä. Paistetaan 200 asteessa n. 35-40min eli kunnes ovat kypsiä. Samalla pellillä voi olla sekä pekonisia että ilman pekonia olevia perunoita.

Helppoa ja hyvää eli eikun syömään!

Ei kommentteja: