maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kenkäni mun

Särkevin sydämin minun on taas tullut aika siivota kenkäkaappiani tai siis tarkemmin ottaen eteistä, jossa käyttökenkiä meillä säilytetään.

Mä haluaisin jonkun antavan vastauksen siihen, miksi onnistun aina tuhoamaan kengistäni pohjat tai vetoketjut päälisen jäädessä melkein uuden veroiseksi. Niin kävi nytkin - ruskeiden kiilakorkoisten mokkajäljitelmä töppösteni viimeiseksi matkaksi osoittautui luistelu sunnuntain iltavuorosta kotiin. Pohjat olivat sen verran sileät, että luistelu sujui melkoisen reippaasti siihen hetkeen asti kunnes raiholla ollut pohja halkesi kokonaan ja haukkasi sisäänsä kunnon klimpin jäistä lunta. Loppumatkan kotiin kävely olikin sitten taidelaji.


Päälisestään kengät näyttävät edelleen lähes uusilta, mutta pohjat ovat menneen talven lumia, samoin toisen kengän vetoketju. No, kyllähän nämä ovat palvelleet ihan kiitettävästi, olen nimittäin ostanut ne seitsemän vuotta sitten yhdestä alennuskenkiä myyvästä kaupasta tuolta maakunnan toiselta laidalta ja maksoin ihan 5 euroa.

Ei kommentteja: