tiistai 8. maaliskuuta 2011

Valmiita

Sain valmiiksi harmaat nukkumaijan unisukat, jotka ovat jo varmasti perillä uudella omistajallaan yhdessä noiden toisten alpakka sukkien kanssa.

Viime aikoina olen keskittynyt vain lappuilu projektiin, jossa olen yhtenä osallisena. En valitettavasti voi kertoa jutusta enempää- vielä, mutta laitan kuvat tekosistani esille. Kaikkiaan saldona yhdeksän lappua, joista yksi ei ole kuvassa. Oli oikeasti ihanaa revitellä erilaisten pintojen ja mallien kanssa - tätä vosi jopa tehdä enenmmänkin.


Saatan kuvata sen puutuvan lapun myöhemmin ja mahdolliset lisälaput myös.
Minusta tuo Marimekon kaivokuosin neuleversio on hauska siis tuo tuossa yläpuolella.

Lisääntynyt auringonvalo houkuttelee mieluummin ulos kuin käpertymään sisään kutimen kanssa eli noudatan auringon kutsua ja kipaisen salille polttamaan pari kaloria.

1 kommentti:

Mari kirjoitti...

Olet taitava kutomaan! En itse osaa vielä tuollaisia "koukeroita" mutta kiikkustuolissa ehkä ne taidan jo leikiten ;)

Yritetään järjestää tapaaminen. Työelämä vei mennessään niin ettei muuhun ole jäänyt oikein mitenkään aikaa... kesällä auringonpaisteessa olisi mukava turista vuosien kuulumiset kunnolla?!