tiistai 31. toukokuuta 2011

Toukokuun hankinnat

On jälleen se aika kuukaudesta, että on syytä tehdä loppuinventaari tavarasta, jota kuukauden aikana on meille muuttanut.

Jos osaan jatkossakin ilmaisnäytteiden hankkimisen näin hyvin, niin ei tarvi juuri kosmetiikkaa ostaa. Ensimmäisessä kuvassa on tosiaan tuotenäytteitä ja mainostavaraa eli suihkugeeli ja vartalovoide sekä kolme käsilaukkukokoista käsidesiä. Eli kaikki ilmaisia, kosmetiikkaan tässä kuussa siis 0€.

Koska Kaloriinan päivä osui tähän kuuhun, lupasi äitiliini lahjoa minua. Hänen sponsoroimanaan sain täydennettyä kosmetiikkavarastoni -nimittäin ainoa, mikä osoitti loppumisen oireita, oli meikinpoistoaine. Silläkin olisi ehkä selvitty vielä ainakin tämä kuu, mutta kun sattui sopiva tarjous ja äiti tarjoutui ostamaan kukkia. Hän suostui ilomielin, kun ehdotin, että voisinko ostaa itselleni jotain kestävämpää. Meikinpoistoaineen lisäksi kukkakimpun hinnalla sain vielä kahdet uudet alushousut ja kahdet kengät.

Nämä kengät olivat tarjouksesa 2€ pari, joten kahdelle parille Elon laskuopin mukaan tulee hintaa 4€. Olin kyllä luvannut, ettei näitä töppösiä koskaan enää, mutta tuo hinta oli sellainen, että oli ihan pakko - varsinkin, kun sain käsiini koko kaupan viimeisen punaisen parin.
Vaatteet ja muut olenkin jo esitellyt siis ne kaksi mustaa mekkoa, vihreät korut ja muutaman lankakerän (siis ne 5 kerää kympillä tarjouslangat), muuta vaatteisiin, kosmetiikkaan ja kenkiin liittyvää en ole tässä kuussa hankkinut. Paitsi tietenkin erään melkein pakollisen jutun, nimittäin hiusvärejä. Ne olivat tarjouksessa kolme kympillä (vaikka normaalihinta yhdelle oli yli 10€), joten oli ihan pakko. :-). Keskimmäinen on jo käytetty eli hiukseni hohtavat nyt mahongin sävyisinä. Kaksi muuta odottavat syksyä, ne ovat sävyltään kiinanruusunruskeita.

Sen verran on pakko kommentoida, että vastoin normaalia oletusta, tuo mahonki oli aika tumma. Se oli kyllä punainen myös, mutta ennen kaikkea tumma eli hiukseni ovat nyt paljon tummemmat kuin olin ajatellut. Onneksi eivät kuitenkaan ihan mustat, kaipa tähän tummaan elämäänkin taas tottuu.

Vielä lopuksi siis yhteissumma kulutukselleni:
- vaatteet 40e
- korut ja kosmetiikka 20e
- langat 10e
yhteensä 70e turhuuksiin :-(

Ei kommentteja: