sunnuntai 14. elokuuta 2011

Urakointia

Viimeistä viedään, siis näistä minun lomapäivistäni, huomenna se sitten alkaa arki todenteolla, menen nimittäin aamuksi harrastetöihin ja yöksi sitten taas oikeisin töihin. Loma on mennyt todella rattoisasti, tuskin edes huomasin, mihin tämä neljäs viikko katosi. Olen ehtinyt kyllä pohtia monenlaista blogikirjoituksen aihetta, mutta jotenkin niiden työstäminen on vielä sen verran kesken, etten ole niitä saanut tänne kirjoitettua. Pohdinnan kohteena ovat olleet mm. elämäntapaintiaanit, ehkä vähän eri merkityksessä kuin on totuttu ajattelemaan.

Ennen lomaa minulla oli tarkoitus urakoida kolme asiaa loman aikana. Kaksi niistä tuli ihan kunniallisesti suoritettua ja sen kolmannen siirsin taas kerran hamaan tulevaisuuteen, kun ei kerran mitenkään, kuinkaan ja missään vaiheessa huvittanut. Tämä siirretty projekti on se jo moneen kertaan täällä huokailtu vaatekaappien siivoaminen - mä en vain kerta kaikkiaan jaksanut, pystynyt tai kyennyt keskittyämään siihen. Ja sitä paitsi uskon edelleen siihen, että jos siirrän siivousta vielä vähän, osa vaatekaapista siivoaa itse itsensä siinä muodossa, että ne siirtyvät siivouskaappiin räteiksi.

Ne kaksi asiaa, mitä sain tehtyä olivat ensiksi ennen lomaa aloitettu suursiivous, vaikka nyt jo kyllä tuntuu, että taas pitäisi. Onneksi tuohon yleissiistinä pitoon riittää ihan vaan se perussiivous vielä hetken siis se meille kaikille niin rakas viikkosiivous, jossa ei tarvitse pestä ikkunoita ja vaihtaa verhoja. Sitten taas parin, viimeistään kolmen kuukauden päästä on aika aloittaa suursiivousurakka alusta, sille kun ei voi mitään, että pölyjä kertyy ja kasveja ja ikkunoitakin pitää huoltaa aina silloin tällöin. Siis kyllä meillä pölyt siivotaan vähintään kerran viikossa, mutta jotenkin se nyt vaan tuntuu kuuluvan tuohon listaan.

Kolmas urakka on sellainen, joka tosiaan on tullut tehdyksi ja josta suoriutumisesta olen ylen onnellinen. Pitkin kuluvaa kesää ja kevättä kusti on kantanut meille runsaasti aikakauslehtiä ja ne on suurinosa ohitettu pikaisella selailulla, ainakin minun puoleltani. Herra Kirjoitus on saattanut perehtyä joihinkin tarkemmin, mutta minulla ei niille oikein ole ollut aikaa. Nyt lomalla otin tavakseni nauttia kesästä ja auringosta ulkona lehden kera ja olen onnistunut urakoimaan siis tuota lukemaan läpi kaikki varastossa olleet lehdet. Niitä oli kertynyt tämän verran (huomaa, kaikissa kuvissa on eri lehdet).

Näissä lehdissä poikkeuksellista on se, ettei niistä yksikään ole maksanut minulle kotikkoakaan. Useimpien eteen olen toki joutunut tekemään jotain kuten arvioimaan toisia lehtiä, palvelun tasoa erinnäisissä liikkeissä tai täyttämään netissä kyselylomakkeita. Palkkioksi noista olen sitten vastaavasti saanut lehtiä. Nyt voi sitten iloisin mielin odotella seuraavia uusia lehtiä postiluukusta ja toivoa, että ehtisin keskittyä niihin ennen marraskuun lomaani.

Ei kommentteja: