tiistai 22. marraskuuta 2011

Kesää kaipaillessa

Satuin tässä tyhjentelemään sähköpostiani ja löysin sieltä erään kuvan. Sen oli rakas puolisoni minulle lähettänyt. Kuvan kesäinen tunnelma oli jotenkin niin lämmin ja aurinkoinen, että on aivan pakko laittaa se tänne blogiin piristämään mieltä pimeyden ja sateen keskelle. Ehdimme jo maanantai aamun verran nauttia lumesta ja sen tuomasta valosta, mutta sinne se taas katosi ja nyt on entistä pimeämpää ja synkempää.

Kuvassa on siis herra Kirjoituksen uusi polkumapyörä, jonka vakuutusyhtiö kiltisti maksoi sen edellisen päädyttyä varkaan käsiin siitä huolimatta, että oli kahdella lukolla kiinni telineessä. Edellinen pyörä ehti olla hänellä ihan kolme kuukautta ja kaksi päivää ja oli tyylikkään musta. Ihan samanlaista ei tietenkään enää saanut (ihan uskomatonta, miten nopeasti pyörissäkin "kausimallistot" vaihtuvat), vaan tilalle tuli tällainen uusretroversio - ihan fiksun näköinen tämäkin. Tämä asustaa nykyään autotallissa eli eivät vorot ihan helposti pääse käsiksi.

Vaikka tuossa kuvassa on jo aavistus syksyä, ottaisin silti mieluummin tuon ajan takaisin kuin eläisin tätä marraskuuta. Onneksi ei ole enää kuin kymmenen päivää jäljellä ja sitten voi alkaa odottamaan joulua.

Ei kommentteja: