tiistai 3. tammikuuta 2012

Kauniit kynnet

Turhamaisista turhamaisin blogiaihe, mutta olen ihan oikeasti äärimmäisen onnellinen niinkin pienestä asiasta kuin kynsistä. Viimeisen vuoden olen tapellut liuskoittuvien, lohkeavien ja toinen toistaan lyhyemmiksi kuluvien kynsien kanssa, jopa niin että välillä olen kirjaimellisesti vuodattanut verta, kun kynnet ovat revenneet niin lyhyiksi, että irtoavat lihasta liuskoituttuaan ensin pahasti.

Sain tuohon oikein hienon diagnoosinkin, ja kun tarkistin sen, sain yhden kriisin lisää. Taudin nimittäin mainittiin olevan vanhojen naisten tauti - onneksi juttu sentään jatkui sillä, että myös anemia aiheuttaa tuota samaa. Jihaa, minun ei siis vielä tarvitse tunnustaa olevani vanha, voin syyttää anemiaa asiasta. (Anemian kanssa olen tapellut tasan yhtä kauan kuin kynsiongelmani kanssa eli siltä osin diagnoosi pitää paikkansa).

Haaveilin pitkään täydellisestä punaisesta kynsilakasta, jonka näin yhdellä ystävälläni. Kyseinen sävy oli Trindin CC118, johon liittyy vielä samansävyinen kiilto sävynumeroltaan CC133. Olen vältellyt sen ostamista, sen sijaan Herra Kirjoitus osti minulle korvaavan halpaversion: Eveline cosmeticsin Happy Colorsin sävyn 399. Joulunpunainen väri, jossa mukana punaisia ja kultaisia kimalteita. Näyttää todella namilta.


Kun nyt ensimmäistä kertaa vuoteen kynnet näyttävät suhteellisen hyviltä, lakkasin niihin juhlakauden kunniaksi hehkuvaa punaista tuolla yllämainitulla lakalla. Valitettavasti kuva ei kykene toistamaan lakan hehkua. Se vaan on upea kimaltaessaan, sanoo harakka

Koska olen ihastunut tähän lakaan, voitte varautua siihen, että joko koko lakkamerkki tai vähintäänkin sävy 399 poistuu markkinoilta kuukauden kuluessa.

Ei kommentteja: