maanantai 2. tammikuuta 2012

Shoppailua Ideaparkissa

En ole heti alkuun rikkonut uuden vuoden lupauksiani shoppailemalla alennusmyynneissä ihan urakalla, vaan esittelen vasta tässä kohtaa viime vuoden puolella Ideaparkkiin tekemämme shoppausreisun saldoa.

Olin liikkeellä Herra Kirjoituksen kanssa, joten aloitetaan tärkein ensin. Suosikkiravintolaamme Taiwania ei enää löytynyt Ideaparkin valikoimasta, joten tyydytimme kiinalaisruoan himomme ravintolassa nimeltä Golden Rose. Hyvää oli ja syötyä tuli ihan liikaa - suosittelemme paikkaa lämmöllä.

Sitten niihin löytöihin. Tärkeintä oli saada käytettyä toisesta blogista ja erilaisista mielipidepaneeleista kokoamani lahjakortit, jotka olivat vanhenemassa. Niinpä ykköskohde oli liiviliike Change. Sieltä mukaan tarttui uudet urheiluliivit, niihin sopivat alushousut ja juhlasukkahousut - koko paketti alta 60e ja maksettiin lahjakortilla. Samaan kuvaan ovat myös päätyneet dinskon päkiäpohjalliset, joita he l ämpimästi suosittelivat noihin jäljempänä esiteltyihin korkeakorkoisiin nilkkureihin.


Dinskohon minulla oli myös lahjakortteja. Niiden lahjakortit ovat onneksi voimassa viisi vuotta, joten kaikkea ei ollut pakko käyttää kerralla. Tuskallisen pitkään mietin ja sovitin, sovitin ja mietin, kun järki sanoi, etten voi ostaa kolmea paria nilkkureita kerralla. Kaksi paria ostin. Ensimmäiset tummemmat arkikäyttöön, ovat keinonahkaa ja niissä on lämmin vuori eli ne päätyvät käyttöön heti kun ensimmäiset pakkaset tulevat.

Toinen pari on sitten konjakinväristä nahkaa. Siron klassinen malli korkealla korolla ja pyöreällä kärjellä - tarkoitettu siis vähän parempaan käyttöön. Ensimmäisessä kuvassa näkyy malli paremmin, toisen kuvan väri on oikea.

Lautapelejäkin tuli hankittua kaksi. Vares on ollut hankintalistallani jo jonkun aikaa, siitä asti kun sitä kavereiden kanssa pelasimme. Samanlaisen koukutuksen aiheutti toisen tuttujen luona pelattu Dizios, joka on näistä kahdesta ehdottomasti parempi peli.Budgetsportin rest of the bestiä kehui työkaverini ja varmasti sieltä tekee kohdalle sattuessaan tosi hyviä löytöjä. Minun kohdalleni ei tällä kertaa osunut muuta sopivaa kuin hiuspanta, joka oli alennettu kympistä hintaan 2€. Samasta liikeestä löytyi sitten kyllä vielä hanskat minulle ja Herra Kirjoitukselle - nekin alesta ja maksoivat vain 8 euroa pari. Noilla thibnsulate hanskoilla korvataan loistavasti ne mustat nahkashanskat, jotka molemmille on ollut tarkoitus hankkia, nuo ovat lämpimämmät ja toimivat siis arkikäytössä paremmin.

Hiuslakkapulloni on noin puolillaan, mutta Sulo Vilén iski, kun 750ml pullon sai vitosella. Pakkohan se oli ostaa.

Herra Kirjoitus sai kiitokseksi ostosseurana olemisesta Alivaltiosihteeri kirjan ja Pahkasian hän löysi itse Kontista.

Herra kirjoituksen "omat ostokset" jäivät muutoin kovin pieniksi: Clas Ohlsonista hän löysi kaksi tarpeellista johtoa.Sinellistä mukaan tarttui melkoinen kasa ääriviiva tarroja. Toinen setti oli tarjouksessa 12 arkkia vitosella, joulutarrat maksoivat 50 senttiä arkki. Nyt on sitten tulevien joulukorttien materiaali valmiina.

Vaatehankinnat rajoittuivat kontista ostamaani kahteen puseroon. Luonnonvalkoinen kilpikonnapoolo on ollut hankintalistalla jo pitkään ja nyt se tuli vastaan Nanson laadukkaana versiona 2 euron hintaan. Minulla on ihan selvästi punavalkoinenkausi, koska punavalkoinen pusero oli ihan pakko saada, mutta eipä se onneksi köyhdyttänyt minua kuin 3 euroa. Molemmat löydöt kontista.

Punavalkoisen kauden puolesta puhuu myös se, että jokin vinksahti päässäni Tiimarissa. Siellä oli kasa säilytyslaatikoita polka dot kuviolla. Olisin ostanut pari laatikkoa sillä hinnallakin, mikä laatikon pohjaan oli präntättynä. Kävin kuitenkin kassalla varmistamassa, oliko lapun hinta jo se alennettu vai tulisiko siitä ehkä kuitenkin se luvattu 70% alennus. Kuultuani, että alennus tulisi tuosta hintalapun hinnasta, minä ostin kaikki myynnissä olevat laatikot - kyllä, kymmenen kappaletta kärpässienikuvioituja laatikoita - ja sain Herra Kirjoituksen pyörittelemään silmiään oikein urakalla. Mutta kun koko pino maksoi alle 6 euroa ja löysi kodin keittiöstämme, hänkin leppyi. Kuvasta ei käy oikein ilmi se, että laatikoita on kolmea eri kokoa ja ne saa pakattua tarvittaessa sisäkkäin.


Aikaisemmin kerroin meidän ostaneen Sodastreamin ja ihastuneen siihen kovin. Seuraavat hankinnat todistavat meidän jääneen pahemman kerran koukkuun. Pakkauksessa tulleen yhden pullon lisäksi ostimme kaksi uutta painepulloa, toisen hiilihappopatruunan ja paria uutta makuainetta; meksikolainen limetti on - yllättäen - minulle ja vanilja-cola Herra Kirjoituksen valinta. Kyllä noista hetken sihijuomaa tekee.

Ei kommentteja: