keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Testing, testing

Tällä kertaa saimme testaukseen Lihajaloste Korpelan Chicken snackeja. Nämä eivät tulleet Buzzadorin tai Hopottajien kautta, vaan ne toi maistettavaksi ystävä, joka on töissä kyseisessä firmassa.

Nuo snackit ovat firman uusinta uutta ja niitä on saatavilla kolmea eri makua chili, juusto ja pekoni. Kuva on vähän huono, mutta kyseessä on siis mausteilla kuorutetut kanapalat. Me söimme hyvällä halulla sekä juustot että chilit, pekonit jäivät vielä odottamaan. Tuotteet ovat itse asiassa niin uusia, ettei niistä ole vielä virallista promokuvaa edes firman sivuilla, kauppoihin tulevat kyllä ihan pikapuoliin elleivät jo ole myynnissä. Kyselin hinnasta, mutta ystävä suostui sanomaan vain, että ovat hintavia. Voisi siis olettaa, että ihminen, joka on valmis sijoittamaan herkutteluun enemmän kuin minä, ostaisi noita kaupasta, minä todennäköisesti tyydyn näihin ilmaisiin maistiaisiin, sillä veikkaukseni on, että tuo 200g rasia maksaa noin 5€.

Tosi hyviä nuo kyllä ovat, chilillä maustetuissa on sopivasti potkua ja juustoisissa ihan oikeaa juuston makua. Pakkauksessa kehutaan, että maistuvat hyviltä sekä kylminä että lämpiminä ja se pitää kyllä paikkansa. Tällaiselle ahneelle ihmiselle yksi rasia on passeli, pienempiruokainen suostuu jakamaan omansa. Erittäin helppoa ja nopeaa ja toimii sekä ruokana pikkunälkään että välipalaksi.

Ei kommentteja: