keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Hiuspuuteri

Viime aikoina blogissa on ollut kosmetiikka esillä vain poistomuodossa, kun olen kantanut poistoon tyhjentyneitä pulloja. Eikä suunta toivottavasti ole edelleenkään muuttumassa, vaan yhä enemmän pulloja ja purtiloita päätyy ulos kuin sisään.

Koska en ollut saanut aikaiseksi varata itselleni parturia, jouduin turvautumaan järeämpiin aseisiin ja hankkimaan kosmetiikkavarastooni täydennystä, nimittäin Dermosilin hiuspuuterin. Pieni 10g purkki maksoi 4,90€ ja on ollut käytössä parin viikon ajan. Tuote on osoittautunut kuvauksensa mukaiseksi eli kyllä se tukee ja lisää volyymiä- juuri niin kuin pitääkin. Sen voi levittää hiukan likaisiinkin hiuksiin ja se toimii silti. Ainoa miinus on se, että poistoon tarvitaan syväpuhdistava shampoo tai vähintäänkin kaksi pesua tavallisella shampoolla. Tämä testaustulos on tosin peräisin siitä kohtaa, kun puuteria on riputeltu hiuksiin vähintäänkin kolmesti.

Puuterin kaveriksi ostin dödön, hintaan 2,20€. Sitä kun tarvitaan aina.

Ai niin, tässä kohtaa voin kertoa, että parturi on varattu, mutta siihen on vielä muutama viikko aikaa. Näin siksi, että pääsin mukaan Hopottajien Naturigin-hiusväri kamppanjaan. Eli värjään ensin hiukseni itse ja sitten parturi leikkaa niihin sopivan mallin. Tulossa oleva hiusväri on punainen ja siitä tulee lisää juttua, kunhan väri saapuu.

Ei kommentteja: