tiistai 3. huhtikuuta 2012

nyörinukke ja sen maalaisserkku

Sain yhden huutamani neulepuikkopaketin mukana myös mielenkiintoisen lisän. Myyjä oli kuvaillut tätä näin: "Lisäksi ukkeli, jolla ilmeisesti voi tehdä neuleputkea".


Näin siis haltuuni päätyi mystinen hahmo, jonka käyttötarkoituksen suunnilleen tiesin, mutta en sitä, miten tuo oikein käytännössä toimii. Kävin sekä äitini että työkavereideni kimppuun, mutta kukaan heistä ei osannut neuvoa. Äidillä oli kuitenkin näyttää patalappu, jonka serkkutyttö oli vuosikymmeniä sitten tehnyt vastaavan tyylisellä laitteella eli jonkin näköinen kuva minulla oli, mikä lopputuloksen pitäisi olla.

Lopulta käännyin googlen puoleen, vaikka en oikein tiennyt, millä sanoilla ja mitä etsiä. Hetken selailun jälkeen selvisi, että kyseinen hahmo tunnetaan nimellä nyörinukke tai neulenukke. Noilla sanoilla löytyi sitten jo apujakin siitä, miten tuota nukkea voisi käyttää. Parhaat neuvot sain täältä ja täältä. Tämän videolinkin avulla lopulta äidin kanssa yhdessä väännettiin ensimmäinen nyöri alkuun, se oli tuo punainen, joka näkyy kuvasa. Hyviä ideoita löytyy myös täältä.  Noita nukkeja löytyy myynnistä edelleenkin, esim. tämä.

Neulenukeista on monenlaista versiota, tämä minun maalattu kaupunkilaisnukkeni on nelikoukkuinen.


Minulla on taipumus siihen, että yksi on aina liian vähän. Niinpä esitin Herra Kirjoitukselle vaateen toisesta neulenukesta. Isä tarjosi työkalut, puun ja naulat ja niin syntyi sitten neulenuken maalaisserkku kolmella naulalla.


Ylläolevassa kuvassa näkyy sitten tämä kolmen kuokun eli naulan versio käytössä ja ihan hyvää nyöriä sillä saa aikaiseksi.

Ei kommentteja: