maanantai 16. huhtikuuta 2012

Puikkobuumi

Niin kuin usein ennenkin on tullut huomattua, että kun minä hankin jotain tai innostun jostain ei aina yksi kappale riitä. Tuo on tullut huomattua monen monta kertaa.

Vähän (tai rehellisesti paljon) noin kävi noiden neulepuikkojenkin kanssa. Kuten jo aikaisemmin esittelin, olen tämän vuoden aikana hankkinut muutamat puikot. Sitten jossain vaiheessa erehdyin vilkaisemaan ebayn tarjotaa kyseiseltä saralta ja tajusin maksaneeni itseni kipeäksi noista Suomesta hankituista puikoista riippumatta siitä oliko hankintapaikkana kauppa vai huuto.net. Miksi maksaa yhdestä puikkoparista paljon, kun samalla hintaa voi saada koko setin.


Jo aikaisemmin hankin itselleni monta paria 50cm puikkoja huuto.netistä. Nyt hankintaan menivät 80cm ja 120cm puikot. Noita 80 senttisiä, antiikkipatinoituja sai 18 pyöröpuikkoa samalla hinnalla kuin kaksi vastaavaa kaupasta Suomesta, koko setin hinta oli 8,55€. 15 puikon setti 120 senttisiä kustansi n. 6€, jälkimmäinen kuva. Koska setissä ei ollut ihan kaikkia kokoja, ostin vielä toisen alle 5€ hintaan, koska siinä oli vähän erilaisia kokoja. Tämän setin voitin vasta pari päivää sitten, joten tarkempi esittely sitten myöhemmin. Ylimääräiset voin sitten aina myydä eteenpäin.



120 senttisten puikkojen mukana tuli kaupantekijäisinä 12 kappaletta silmukkamerkkejä. Toinen vastaava satsi on matkalla tänne päin ihan huudettuna.

Jos vielä jossain vaiheessa hankkisi 100cm puikkosetin, niin noilla luulisi pärjäävän aika pitkälle ja saavan aikaiseksi vaikka mitä. Ainoastaan 7 koon sukkapuikot puuttuvat ja ne olen ajatellut hakea paikalliselta kirppisjobbarilta, kun vaan ehtisin siellä poiketa.

Ei kommentteja: