maanantai 30. huhtikuuta 2012

Sirkuskynnet

Näin lähestyvän vapun kunniaksi päätin sitten repäistä oikein kunnolla. En ole pitkään aikaan harrastanut mitään shokkilakkauksia kynsissä, mutta nyt tuli sellainen tunne, että haluan jotain oikein sähäkkää.

Olen saanut joskus Ievuskaiselta lahjaksi lakan, jota en juuri ole käyttänyt, vaikka se on sävyltään mitä kaunein. Se on aikanaan esitelty täällä. Lakka on pääasiassa tarkoitettu koristelakkauksiin, mutta nyt päätin sivellä sitä koko kynnelle, sävy on sinisen turkoosi, joka tuo mieleeni sirkuksen kaikessa kimaltavuudessaan ja värissään. Sitä en osaa tarkemmin selittää, miksi juuri sirkuksen, ehkä jollain sirkustaiteilijalla on joskus ollut tämänväriset vaatteet tai kynnet.

Tässä siis vappukynteni, valitettavasti näyttävät kuvissa sinisemmiltä kuin todellisuudessa ovat ja kimaltavatkin livenä vielä enemmän.



Ei kommentteja: