lauantai 28. huhtikuuta 2012

Voihan vaatekaappi

Nyt ollaan tilanteessa, jossa en oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta minua kyllä enemmän harmittaa ja itkettää kuin naurattaa: minulla ei ole vaatekaapissani yhtään ainoaa siistimpää vaatetta, joka sopisi päälleni. Jihaa, aploodeja! Ihanaa! Normaali nainen kiljuisi ilosta, koska siinä olisi hyvä syy ostaa uusia, mutta en minä, minä pidän noista vanhoista räteistäni.

Käytin palasen vapaapäivästäni sovittelemalla parempia vaatteitani siis niitä, jotka ovat tuolla normivaatekaapissani (osa on vintissä, joten täytynee käydä nekin jossain kohtaa läpi) ja lopputulos oli surkea. 80% vaatteista on liian suuria, 10% eli ne, jotka olen ostanut viime vuoden loppupuolella ovat liian pieniä, koska olin silloin hoikempi kuin nyt ja sitten se loppu 10% sopivia. Sopivia olivat muutamat housut ja pari jakkua. Joistakin vaatteista saisi muokkaamalla hyviä, mutta monen retun kohdalla se vaan yksinkertaisesti on liian iso työ eli huuto.netti laulaa taas kerran.

Kaikkein pahinta asiassa on se, että kyseisessä kaapissa on kaksi Modelian jakkua, joissa on laput kiinni ja hintalaput myös ja niissä on ovh hintana 199€ kummassakin - eikä siis kumpaakaan käytetty kertaakaan. Samaan kastiin menee myös Modelian kolmiosainen puku, musta, surupuvuksi tarkoitettu, jossa siinäkin on laput kiinni ja sen ovh hinta on luokkaa 250€. Jos Herra Kirjoitus olisi taipuvainen syyttämään minua tuhlauksesta, niin nyt olisi todellakin aika osoittaa syyttävällä sormella.

Kiukuttavinta olivat kaksiosaiset asut, joissa housut olivat sopivat, mutta jakut hiukan liian pieniä. Kun sitten seuraavan kerran sovitan niitä, ovat jakut toivottavasti sopivat ja housut isot. Niin paljon kuin nuo Modelian kalliit vaatteet harmittivatkin, niin vielä enemmän otti päähän se, että aikoinaan mittojen mukaan teetetty valmistujaispukuni on nykyään mallia teltta ja sitä ei kannata lähteä muokkaamaan.


Ei kommentteja: