sunnuntai 19. elokuuta 2012

DIY: istuintyynyn päivitys

Jossain vaiheessa esittelin, miten päivitin työtuolini tekemällä vanhasta tyynystä ja sammarien lahkeista itselleni siihen uuden tyynyn. Nyt oli sitten tyyny kulunut niin loppuun, ettei siitä enää ollut istujalle iloa. Piti keksiä uusi ratkaisu. Osa ratkaisusta on vilahdellut tuolta taustalta aikaisemmista kuvista.

Ratkaisua etsiessäni muistin, miten jossain vaiheessa juttelin erään erikoispatjakauppiaan kanssa ja sain häneltä muutaman palasen patjamateriaalia näytteeksi. Ne olivat jemmassa vanhempieni kotitalon vintillä, josta ne kaivelin esiin. Patjamateriaali oli kahtena metrin pituisena kymmenen senttiä leveänä suikaleena, jotka molemmat katkoin keskeltä kahtia, jotta sain neljä palasta.

Nuo palaset liimasin sitten kuumaliimapistoolilla yhdeksi tyynyksi.



Tyynynpäällistä suunnitellessani totesin, että voisin ainakin yrittää sovittaa nykyisen tyynyn päälistä tuohon uuteen versioon. Niinpä ratkoin sulkusauman auki, viskasin sisätyynyn pyykkiin (katsotaan, mitä siitä vielä tulee) ja totesin, että uusi tyyny on vähän liian iso. Sakset käteen ja leikkaamaan tyynystä palasia pois, jotta se mahtuisi tyynyliinaan.

Sitten vain tunkemaan tyynyä sammariliinan sisään  ja nyt sopi jo niin hyvin kuin liina olisi varta vasten tuota tyynyä varten tehty. Sauma kiinni ja valmista tuli.

Tuo tyyny on nyt todella monikäyttöinen, sillä vaaleanpunainen osa on memoryfoamia ja keltainen tavallista profiloitua vaahtomuovia eli tyynyä voi kääntää aina tarpeen mukaan eri päin. Taas kerran olen tyytyväinen laatimaani kierrätysratkaisuun.

Ei kommentteja: