maanantai 17. syyskuuta 2012

Pesukoneesta kaaokseen

Elokuun lopussa mainitsin, että pesukoneemme siirtyi kivipesu-moodiin ja alkoi täristä, jymistä ja kolista kuin pahempikin monsteri. Pesukone siis jäi pois käytöstä ja kävimme pyykillä niin minun kotonani kuin anoppilassakin, välillä käytimme taloyhtiön konetta, mutta kaikki tuollainen on niin kovin hankalaa. Siitä syystä pyykkiä alkoi kertyä jemmaan kuin huomaamatta. Pari kertaa kävin taloyhtiön pesutuvassa katsomassa varattua konetta ja totesin, etten jaksa jonottaa.

Olimme täysin varautuneet siihen, että koneesta ei tule enää kalua, se on sentään jo liki 15 vuotta vanha ja ainakin meillä paljon käytetty ja tuskin sitä anoppilassakaan on säästetty. Kaikki joiden kanssa olen asiasta keskustellut, ovat olleet vakaasti sitä mieltä, että kone on entinen, kannattaa ostaa uusi sen sijaan, että tilaa korjaajan. Mitat uutta konetta varten oli jo otettu, jonkinlaiset suunnitelmat siitä, mitä olisimme ostamassa tehty, uusi hyllysysteemi mietittynä ja tällä kuluvalla viikolla oli tarkoitus lähteä kaupoille.

Eräs työkavereistani kuitenkin kertoi, miten hänen miehensä oli avannut pesukoneen ja itse vaihtanut tuon rumpujousen, joka oli toinen potentiaalinen epäilemistämme viosta. Jos kerran siihen joku muukin pystyy, niin pystyy Herra Kirjoituskin. Näin ainakin vakaasti uskon. Niinpä viime lauantaina suostuttelin hänet ennen yövuoroon menoani avaamaan koneen - se vaati jonkin verran raivausta kylpyhuoneessa, siirreltiin sivuun monta korillista kosmetiikkaa, valtava kasa pesemätöntä pyykkiä ja yksi kokonainen hylly.

Pesukoneen alta paljastui karmea kasa pölyä, sillä ei meillä siirrellä pesukonetta jokaisessa suursiivouksessa viikkosiivouksesta puhumattakaan- ja näin väittäisin useimmissa kodeissa olevan. No sehän piti tietenkin ensin siivota, ennen kuin päästiin tosi toimiin. Mutta sitten päästiin asiaan, heti siirrettäessä pesukoneen alta paljastui irtonainen ruuvi, mikä tietenkin herätti herra Kirjoituksen mielenkiinnon. Hän avasi ensin koneen taustan vain todetakseen, että molemmat rumpujouset olivat ehjät, samoin laakerit vaikuttivat olevan kunnossa.

Seuraavaksi hän avasi koneen päällisen ja kas, huomasi jotain mielenkiintoista. Se betonimöykky, joka toimii koneen tasapainon ylläpitäjänä oli kiinni vain toisesta päästään, toisesta päästä puuttui yksi kokonainen ruuvi, juuri samanlainen, jonka Herra Kirjoitus oli löytänyt lattialta. Painoblokki oli siirtynyt paikaltaan ja mahdollisti sen, että rummun akseli hakkasi koneen takaseinään, mistä johtui kivipesun aiheuttanut meteli. Sillä Herra Kirjoituksen laitettua lattialta löytyneen ruuvin paikalleen ja kiristettyä sen parin, kone toimi testauksessa kuin unelma.

Hyvästi siis uudelle pesukoneelle ja hyllysysteemille. Nyt sitten piti pistää suunnitelmat uusiksi ja löytää toisenlainen hyllysysteemi, koska uusi ajatuksemme oli tarkoitettu kapeammalle koneelle. Samalla selvisi se, että pesuhuone kaipasi täydellistä suursiivousta, ongelma vain on se perinteinen ketju. Jotta voi siivota pesuhuoneen, on ensin siivottava muut huoneet, koska muiden huoneiden kasvien kylvettäminen sotkee pesuhuoneen kuitenkin ja muita huoneita taas ei kannata siivota ellei siivoa myös pölyisiä kukkasia.

Tämä kierre johti kotimme melkoiseen kaaokseen, sillä eteisessä oli kasoittan kylpyhuoneesta siirrettyjä tavaroita ja niiden lisäksi sinne pitäisi väliaikaisesti runtata myös toisista huoneista siivouksen tieltä tavaroita. Eikä kaaoksen määrää varsinaisesti helpottanut se noin viisi koneellista pesemätöntä pyykkiä, jotka myös olivat päätyneet eteisen lattialle.

Ei kommentteja: