tiistai 16. lokakuuta 2012

Marrakesh

Jälleen yksi uusi lautapeli muutti kotiimme. Ihan vain siitä syystä, että se oli halpa ja sattui olemaan hyvässä tarjouksessa. Herra Kirjoitus kyllä totesi pelin mielenkiintoiseksi, mutta antoi samalla ymmärtää, että vaimon sopisi lopettaa tarjousten lukeminen, koska kaappitila alkaa käydä vähiin.Tiedänhän minä sen, että näin tosiaan on - ehkä joskus jossain kohtaa pitäisi siivota pelikaappiakin ja katsella sieltä jotain sellaista pois, jota ei koskaan ole pelattu (osa niistä peleistä on sellaisia, ettei koskaan tulla pelaamaankaan, osa sellaisia, ettei vain yksinkertaisesti ole ehditty).

Uusi hankintamme on tällä kertaa peli nimelta Marrakesh. Sellainen perussimppeli peli, jossa liikutellaan 7x7 ruudun laudalla basaarin vartijaa ja lisätään mattoja pelilaudalle tiettyjen sääntöjen mukaan- matto täytyy aina laitaa, sen voi laittaa osin toisen pelaajan maton päälle, mutta toisen pelaajan mattoa ei saa peittää kokonaan yhdellä kerralla. Yksi matto kattaa kaksi pelilaudan ruutua ja matto ei tietenkään saa mennä laudan ulkopuolelle. Basaarinvartijan liikuttelun määrää noppa, jos vartija pysähtyy sinun matollesi, sinulla on oikeus periä vuokraa siltä, jonka vuorolla tuo vierailu tapahtui. Vuokran määrä kasvaa sitä mukaa, mitä isompi on sen samanvärisen maton alue, jolle vartija pysähtyi. Loogisesti pelin voittaa se, jolla pelin lopussa on eniten mattoja laudalla ja eniten rahaa koottuna eli kannatta pyrkiä rakentamaan mahdollisimman iso alue omista matoista, mutta se voi olla hankalaa, kun muut pyrkivät samaan.

Marrakeshiä ei ole palkittu Suomessa, mutta sen sijaan se on voittanut useita palkintoja ulkomailla mm. Mensa selectin.

Ei kommentteja: