maanantai 15. lokakuuta 2012

Selittelyä kerrakseen

Olen moneen kertaan täällä hehkuttanut sitä, miten koetan välttää erilaisen kosmetiikan hankkimista ja miten käytetään ensin vanhat tuotteet pois ja niin edelleen ja niin edelleen.

Sitten vain kävi niin, että Dermoshop ystävällisesti muistutti minua, että bonuspisteeni ovat vanhenemassa ja katoavat taivaantuuliin, mikäli en käytä niitä lokakuun puoleen väliin mennessä. Nuukalle ihmiselle tuo tietenkin tarkoittaa sitä, että ne pisteet on käytettävä. Tuo osui tietenkin sikäli hyvään saumaan, että joululahjojen hankintakausi on aluillaan ja jo ennen jouluvalikoimaakin Dermosilin tuotteista löytyy paljon lahjaksi sopivaa.

Pakettiin päätyi siis joululahjoja, mutta myös pari muuta tuotetta ja tietenkin ne bonustuotteet.

Kuvassa olevista tuotteista valkokorkkiset Fresh balance-deodorantit ovat ainoat maksamani tuotteet, nekin olivat poistomyynnissä eli maksoivat yhteensä vain 3,40€. Nuo ovat siitä hyviä, että niitä voimme hätätilanteessa käyttää molemmat - yleensä Herra Kirjoitus käyttää omat dödönsä paljon nopeammin kuin minä, joten siksi tämä "hätävara".


Raparperintuoksuista kesäistä suihkugeeliä on kaksi pulloa (bonuksilla 0€), Man deoa myös kaksi, ne mustakorkkiset (bonuksilla nämäkin), Extravoidetta kuiville kantapäille (bonus, bonus), kasvojenkuorinta voide (myös bonus), käsisaippuan täyttöpussi kirkas (tämäkin bonus) ja sininen käsisaippua (myös bonus), olisin ottanut vihreän, mutta sitä ei enää ollut bonustuotteissa. (Siinä vaiheessa kun pari päivää ennen tilausta katsoin valikoimaa, oli tarjolla vihreä käsisaippua, joka olisi paremmin sopinut kylppäriimme. Toisaalta tuo sininen sopii turkoosien tekstiilien kanssa ja tarvitsin pullon, johon tankata tuosta kirkkaasta täyttöpussista). Punainen kynsilakka on ylimääräinen lahja Dermosililtä.  Ihanaa! Heidän kynsilakkansa ovat todella laadukkaita, joten otan sen enemmän kuin mielelläni vastaan.

Nyt vaan sitten pohtimaan, että mihin ihmeeseen nämä mahtuvat. Suihkugeelin kulutuksemme on kyllä kasvanut taas infernaalisiin lukemiin, kun liikuntaharrateeni vuoksi joudun käymään suihkussa vähintään kerran päivässä.

Kyllä ne sinne hyllykköön jotenkin kummasti vaan mahtuivat, mutta mitään lisää ei sitten enää sovikaan.

Ei kommentteja: