maanantai 26. marraskuuta 2012

Miksi minä en koskaan opi?

Eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun edellisen kerran tappelin pompula huivin kanssa, kerroin siitä täällä. Minä en kuitenkaan näytä kerrasta oppivan, sillä siitä Sinooperin kasasta löytyi neljä kerää pompula-nauha-tikapuulankaa, ykis kaunis tasavärinen hiekanruskea ja kolme sinisen vihertävää, sellaista turkoosiin vivahtavaa.

Tämä takkuaminen on raivostuttavaa, sillä eihän aina oikein huivin kutomisessa pitäisi olla mitään ihmeellistä, paksut puikot, paksu lanka, valmista hetkessä... Ja kissan villat!

Olen purkanut vihreää ja ruskeaa sisältävän huivi-viritelmäni jo kolmesti- kerran se oli liian leveä, toisen kerran liian kapea, kolmannen kerran liian lyhyt. Silmukat olen luonut ainakin kaksikymmentä kertaa, kun aina on loppunut lanka kesken tai tullut joku muu virhe. Miten se voi olla niin kovin hankalaa ja miten minä olin voinut unohtaa tuon tuskan, jota tuon valkoisen pompulahuivin kutomisen yhteydessä koin. Josko minä nyt oppisin sen, että pompulahuivit eivät ole minun juttuni, enkä alkaisi kolmatta kertaa enää yrittämään tätä toivotonta tekemistä.

Olen aloittanut huivin vielä kerran ja mikäli se ei nyt valmistu, annan langat eteenpäin. Uskoakseni olen läksyni oppinut siihen asti kunnes seuraavat ihananvärisen pörrölangat tulevat vastaan.

Jos joskus saan huivin valmiiksi, esittelen sen täällä.

Ei kommentteja: