sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Neljä käytetty

Lanka lankeemuksessa kerroin, miten Sinooperi homestoren alesta tuli hankittua kymmenen kerää lankaa.


Noista langoista neljä kerää on nyt sitten jo saavuttanut uuden muotonsa eli mikrokuitulangat ovat muotoutuneet pölyräteiksi. Rättien koko vaihtelee vähän, mutta keskimäärin noissa on noin kaksikymmentä silmukkaa ja kerroksia sen verran, mitä langasta tuli. Jokaisessa rätissä on siis yksi 50g kerä lankaa.

Ensimmäisessä kuvassa tulevat paremmin näkyviin rättien hauskat kuviot, sillä vain sininen lanka oli tasaväristä ja muissa oli luikuvärjättynä tummempaa ja vaaleampaa samaa sävyä. Jälkimmäisessä kuvassa sitten taas tulee paremmin esiin tuo langan hapsuinen rakenne.

Tuo harmaa muistuttaa livenä vielä enemmän kuin kuvassa irtokarkkilaarin Skriikkejä, niitä harmaan sävyisiä ison liitulakun kaltaisia makeisia. Sen saa ystäväni Ievuskainen. Luotan siihen, ettei hän lue tätä tekstiä ennen kuin se on annettu hänelle. Serkkuni "Rusetti" saa pinkin, sininen on vielä vailla kotia. Vihreä, kas mikä yllätys, jää meille.

Testasin rätin pölynpyyhintäominaisuuksia käytännössä ja olin positiivisesti yllättynyt. Rätti todella imi pölyn itseensä eli toimi juuri niin kuin pitääkin. Sen sijaan lankalenkkien kanssa on syytä olla varovainen, minä jäin pöytäkoneen keskusyksikön kulmiin kiinni ja rättiin ilmestyi pari vähän pidempää lankalenkkiä.

Ei kommentteja: