lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukuun korut

Olen mato hukkaamaan korvakoruja tai siis olin, jos pitää ihan oikeaa muotoa käyttää. Silloin kun vielä maltoin käyttää töissä aitoja korviksia, niitä katosi vähintäänkin yksi kuukaudessa tai kahdessa. Sillä kohtaa, kun olen vaihtanut rihkamaan, on hävikki pienentynyt vähintäänkin puolella, mutta kyllä minä aina silloin tällöin edelleenkin koen epätoivon hetkiä tajutessani, että jostain korusta on kivi tippunut tai että korvissani roikkuu kolmen korun sijasta enää kaksi.

Nyt kun työn kautta tulin velvoitetuksi tekemään henkka-maukalta jonkun ostoksen, ostin sitten kerralla isomman nipun korviksia. Yhteensä 12 paria, jos ne vaikka kestäisivät ensi vuoden, ettei tarvitsi tehdä lisähankintoja. Molemmista laatoista on tullut jo kokeiltua yhtä paria, noista ruusuista yllättäen jadenvihreitä ja geometrisistä muodoista kullanvärisiä neliötä.


Nämä korvikset sattuivat onnekseni olemaan tarjouksessa ota 2 maksa 1 eli koko lysti kustansi vain 4.95€.

Ei kommentteja: