keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulun kaunein punainen

Vaikka paikat ovat täynnä, pitää sitä aina jotain pientä hankkia. Tällä kertaa kootut selitykset menivät suunnilleen näin: "se on kerrankin tarjouksessa ja niin halpa, että on ihan pakko." " Kun kerrankin puoleenhintaan, niin pitäähän minun" "Saitko sinäkin alennuskupongin? Sittenhän niitä saisi kaksi..."

Noiden selitysten myötä päädyimme Herra Kirjoituksen kanssa siihen, että hankimme Citymarketin mariskoolikampanjasta kaksi pientä punaista mariskoolia. Saimme näet kumpikin alennuskoodin, joka oikeutti ostamaan yhden kampanjatuotteen ilman keräilymerkkejä. Hetken harkinnan jälkeen päädyimme tai siis minä päädyin siihen, että kumpikin ostaa pienen punaisen skoolin. Näin ihan sillä perusteella, että punaiset ovat niin kovin kalliita muuten ja pienemmät vievät vähemmän tilaa, mutta näyttävät yhtä kauniilta kuin isot.


Kassa hakkasi ostoksistamme leimoja kuitiin ja herra Kirjoituksen käytyä hakemassa vielä sähköhammasharjan vaihtopäät  huomasimme yhtäkkiä keränneemme leimat yhteen skooliin ilman tarkoitusta kerätä niitä. Kun pöydällä olleet kaksi pientä skoolia näyttivät kovin yksinäisiltä, oli aivan pakko vielä käydä hakemassa niille iso kaveri. Niinpä meillä on nyt sitten pöydällä kaksi pientä ja yksi iso punainen mariskooli, jotka aion täyttää makeisilla siinä vaiheessa kun ollaan vähän lähempän joulua. Siihen asti niissä voi polttaa vaikka kynttilää.

Ei kommentteja: