torstai 20. joulukuuta 2012

Kuivapesu

Aika monessa hiuksia, muotia ja kosmetiikkaa käsittelevässä blogissa on viimeisen puolen vuoden tai no vuoden, aika on niin kuluvaista, että puolikkaat ja kokonaiset vuodet katoavat ihan lennossa, aikana on esitelty ja hehkutettu erilaisia kuivashampoita. Ylinnä kehuissa on keikkunut tietenkin Tigin Rockaholic kuivashampoo, mutta myös muutamaa muuta on kehuttu, jopa siinä määrin, etteivät bloggaajat voi elää ilman niitä.

Nyt kun Tokmanni mainosti kuivashampoota, nimeltään tai merkiltään hot tin roof classic, päätin minäkin kokeilla. Näin siitäkin huolimatta, että paikat pursuvat kosmetiikkaa jo entuudestaan, mutta kun nyt olisi niin edullinen mahdollisuus kokeilla ja kun kaikki sitä kehuvat väitti utelias shoppaajapuoleni. Niinpä sitten latasin  muiden ostosten ohella koriin pullon tuota kuivashampoota.

Testasin tuotteen seuraavana päivänä ja totesin tilanteen yksinkertaisesti olevan sellaisen, että joko minä en osaa käyttää kyseistä tuotetta tai sitten se ei vain toimi minun hiuksissani. Hiukseni olivat korkeintaan vain vähän likaiset ja mielestäni tein juuri purtilon ohjeiden mukaan. Lopputulos oli lähinnä vain liukas lättänä, ei sen paremmin puhtaantuntuinen kuin ilmavakaan. Seuraavana päivänä hiukset vaikuttivat vain entistä likaisemmilta ja lättänämmiltä.

Testauksen loppupäätelmät ovat seuraavat, joko kyseinen tuote ei sovellu minulle tai minulle ei sovellu kuivashampoo lainkaan tai sitten köyhän ei kannata ostaa halpaa ja tämä kahden euron tuote ei ole yhtä hyvä kuin ne kalliimmat Tigit ja vastaavat. Viimeisimmän väittämän testaamisen tarvittaisiin tietenkin joku toinen kuivashampoo, mutta juuri nyt en ajatellut sellaista hankkia.

Ei kommentteja: