lauantai 29. joulukuuta 2012

Minulta minulle, minulta hänelle, häneltä hänelle

Tarkoitus ei ollut hankkia alennusmyynneitä juuri mitään - tarkoitus oli lähinnä ostaa välttämättömyyksiä ja tarkistaa lautapelihyllyt, kun niin moni kauppa tarjosi uskomattomia alennusprosentteja niistä. Olisihan se pitänyt tietää, että isot alennukset tarkoittavat olematonta valikoimaa tuotteita. Hankintaan ei päätynyt yhtään lautapeliä, mutta sen sijaan jotain muuta. Voisiko sanoa, että sellaisia pikkuisen myöhästyneitä joululahjoja.

Itselleni ostin John Peacockin kirjan Länsimainen puku antiikista nykyaikaan ja Herra Kirjoitukselle puolestani ostin Alivaltiosihteeri-kirjan "Joukossa virallisuus tiivistyy". Tuo Alivaltiosihteeri-opus on ollut sellainen perinteinen hankinta ja noita opuksia löytyy kirjahyllystämme melkoinen jono. Sodastreamin colalime on puolestaan Herra Kirjoituksen hankinta hänelle itselleen, josta minä toki sain maistiaiset, enkä osannut päättää erottuiko maku tavallisesta colasta juuri mitenkään, ainakaan mitään voimakkaan selkeää lime-aromia en joukosta erottanut.  Oman kirjani selasin pikaisesti läpi ja totesin, että sitä katsellaan vielä monen monta kertaa, vaikka piirrosten laatu ei ollutkaan ihan niin loistelias kuin ensin kuvittelin.




Samalla reisulla hankintaan päätyi myös muutama "projekti" eli sukkalangat minulle, naapurin rouvalle ja sen miehelle. Kaksi perusharmaata 100g kerää suomalaista sukkalankaa, joita täydennetään sitten vaalean sinisellä seiskaveikalla ja kaksi kerää Nallen kukkaketoa toinen krassi ja toinen anemone kaikki K-Citymarketin tarjouksesta. Vieläkään en osannut päättää kumpi noista Nalleista jää minulle, molemmat kun vaikuttavat kauniilta ja toisena hetkenä viehättää enemmän toinen, toisena toinen.


Ei kommentteja: