torstai 2. toukokuuta 2013

BUZZAUS: Hälsans kök, T-rexin vappulounas

Niin kuin me kaikki tiedämme, niin nakit ja perunasalaatti kuuluvat paitsi uuteen vuoteen myös vappuun - ainakin joidenkin mielestä. Meilläkin noudatettiin tuota perinnettä tänä vappuna ja syötiin nakkeja vappulounaaksi, tällä kertaa sellaisena T-rex versiona.

Tarkoitus oli siis vertailla Hälsans Kökin soijanakkeja ja tavallisia nakkeja, meillä tarjolla oli Popsin iso viitosia.

Paistoin Hälsans Kökin nakit pannulla, muita vaihtoehtoja olisi ollut grillaaminen tai uunissa valmistaminen, mutta minä luotan perinteiseen paistinpannuun. Koska kyseessä on pakastetuote, en lähtenyt niitä pilkkomaan, vaan heittelin ne pannulle kokonaisina.


Nakit kypsyivät pannulla noin viidessä minuutissa, pakkauksessa lukee kyllä 8-10 min, mutta eivät ne niin kauaa vaatineet, kun niitä käänteli, jotta paistopintaa tulisi joka puolelle. Paistopinnasta tuli muuten tosi kaunis, eivätkä nakit ottaneet pannuun kiinni, vaikka rasvana ei ollutkaan muuta kuin pyyhkäisy oliiviöljyä.
 
Tavalliset nakit kyllä pistelin palasiksi ja paistoin nekin pannulla. Jotta ruoka ei olisi ollut pelkkää nakkia, paistoin mukaan viimeisen jääkaapissa olleen keitetyn perunan ja lisukkeeksi tarjoilin salaattia (taisi joku olla pikkuisen innoissaan tuosta rocky roadista, kun kaikki kunnon ruoka jäi kauppaan esim. muut salaattitarpeet). Kyllä annos silti ihan näyttävä ja maukas oli.


Rakenteeltaan nuo soijanakit olivat tavallisia nakkeja karkeampia, rakeisempia ja maultaan mausteisempia, joskin niissä oli vähemmän suolaa kuin tavallisissa nakeissa. Maku oli täyteläinen ja hyvä, jotenkin sellainen bratwurstimainen pidin kovasti.

Rakas puolisoni, joka siis tosissaan on varsinainen t-rex eli armoitettu lihansyöjä, piti näistä kovasti ja ilmoitti syövänsä vastaisuudessakin. "Mä tykkäsin, vaikka maku olikin erilainen", olivat hänen kommenttinsa. Noihin samoihin sanoihin voisin minäkin yhtyä,m tosin se minun on pakko myöntää, etten osaa kuvitella valmistavani näistä nakkisoppaa, mutta esimerkiksi kesällä grillissä ovat varmasti todellista herkkua. Toinen, missä aion näitä jatkossa kokeilla, on joku espanjalaistyylinen tapas-juttu, siihenkin ne mielestäni sopisivat hyvin.

Lisää tietoa täältä:
http://www.halsanskok.fi/

Ei kommentteja: