tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannusmietteitä

Kauas pilvet karkaavat

Juhannuspäivänä päädyimme Herra Kirjoituksen kanssa takapihalle, hän keinuun ja minä nurmikolle. Tarkoitus oli nauttia rentouttavasta hetkestä luonnon helmassa. Alkuun tunnelma olikin idyllinen, mutta sitten jostain luoteen suunnalta valui auringon eteen pilvi, joka pimensi maiseman ja viilensi ilman heti hyytäväksi. Se sai meidän suuntaamaan katseemme taivaalle ja siellä ne sitten melkoisen hetken pysyivätkin, sillä jäimme tuijottelemaan pilviä. Maatuuli tai oikeampi termi taitaa olla alatuuli, sillä maatuulihan viittaa maalta merelle käyvään tuuleen, kuljetti pieniä pilvilauttoja vauhdikkaasti taivaan kannen poikki katselusuunnassani vasemmalta oikealle. Samaan aikaan ylätuuli puski valtavia isoja pilvimassoja horisontista ylöspäin. Sellaisissa aukkokohdissa, jossa näkyi taivasta, se muuttui pilvien kohdatessa ikään kuin kiehuvaksi valkoiseksi höyryksi, jossa pilvet pyörivät hurjasti muodostaen yhä uusia jännittäviä kuvioita. Siinä me sitten istuimme kumpikin tahollamme ja tuijotimme sanattomina, niska kenossa taivasta.

Lopulta ennen kuin niskat aivan jäykistyivät tuohon ylöspäin suunnattuun asentoon, totesimme pilvien muuttuneen valkoisista taivaan lampaista uhkaavan mustan harmaiksi jättiläisiksi ja päätimme, että on aika varjella itseämme ja omaisuuttamme kastumiselta ja siirtyä takaisin sisätiloihin.

Kamerakin olisi ollut mukana, vaan eipä tullut otettua yhtään kuvaa, suu auki vaan tuijotettiin tuota näkyä.


Paratiisi

Juhannussunnuntaina aivan hirveä työyön jälkeen raahauduin pihalle nauttimaan auringosta siinä iltapäivä kahden maissa. Levitettyäni mattoni ja asettauduttuani takapihalle, tajusin saapuneeni todelliseen vehreään paratiisiin. Vaikka lempikoivuni ja pihlajani uhrattiin julmasti autoilun hyväksi ja jyrättiin laajennettavan parkkipaikan tieltä, jäi minulle jäljelle sentään vielä yksi pihlaja ja lehmus  sekä pensasaita reunustamaan ykstyisen paratiisini nurkkia ja tarjoamaan varjoa sitä haluaville - minä en sitä kyllä halunnut, näillä leveysasteilla aurinko paistaa muutenkin aivan liian vähän. Niinpä iloitsin suunnattomasti hohtavan siniseltä taivaalta täydeltä terältä paistavasta auringosta ja parista pienestä pilven hattarasta  jossain sivulla. Todellinen Suomi-Filmi idylli.

Nautin paratiisini tarjoamasta täydellisestä rauhasta ja hiljaisuudesta lähes tunnin, lepuutin silmiäni ja vain olin. En olisi ikinä ajatellut olevani keskellä isoa kaupunkia, niin täydellisen rikkumaton tuo hiljaisuus oli. Oikeastaan ainoa ääni oli lehtien havina, mitään muuta ei kuulunut. Ensimmäinen merkki vierasolioiden invaasiosta hiljaisuuden saarekkeeseeni olivat linnut, jotka aivan yllättäen kolmen aikaan heräsivät laulelemaan ja lentelemään. Luonnonäänet ovat kyllä ihania, mutta olisin silti arvostanut enemmän hiljaisuutta tai satakielen laulua kuin lentelevää räkättiparvea, joka minut haavemaailmastani palautti todellisuuteen.

Seuraavaksi sitten saapuikin todellinen rauhanhäiritsijä, nimittäin kaiutin neljällä pyörällä pumputteli ohitse ja pian sen jälkeen alkoi kuulua muidenkin autonovien pauketta, kova äänistä jutustelua, korkokenkien napsetta ja vielä kovaäänisempää puhetta. Ennen kello viittä minun oli pakko hylätä autiosta ylikansoittuneeksi muuttunut paratiisini ja suunnistaa sisälle.  Silti olo oli uskomattoman rentoutunut ikään kuin olisin ollut pidemmälläkin lomalla.


Rice and curry

Juhannuksen onnistuminen liittyy siihen, ettei sitten kertaakaan käyty ulkona syömässä. Vaikka ei se kotiruokakaan niitä kaikkein terveellisimpiä ollut ja karkkeja ynnä muuta herkkua tuli syötyä, oli tuo sentään edistystä. Normaalisti juhannuksena olisi käyty vähintään kahdesti roskaruokailemassa.

Ei kommentteja: