perjantai 28. kesäkuuta 2013

Lisää tavaraa

Vaikka sitä miten ajattelisi ostavansa vain tarpeellista, niin joku muu pitää sitten huolen siitä, että niitä tavaroita kertyy nurkkiin. Tämän vuoden Nielsenin kuluttajapaneelin kesälahja oli sinänsä äärimmäisen tarpeellinen kännykkäkotelo - vaikka viimeaikoina (koputan maalaamatonta puuta) en olekaan onnistunut yhtään kännykkäkoteloa hukkaamaan, ei se tarkoita sitä, etteikö niitä olisi hyvä olla varastossa.

Ohennussaksien hankintaa olen pyöritellyt mielessäni vasta pari vuotta ja nyt vihdoin ja viimein sain ne hankittua. Taloudellisten syiden takia hankinta ei kyllä jäänyt tekemättä, sillä hintaa näille kertyi vain 8.90€.


Tulevaa ja yhtä nopeasti poistuvaa tavaraa edustaa hiusväri, jonka hankkimisen totesin välttämättömäksi nuhjaantunutta olemustani piristämään. Sekin oli tarjouksessa ja kustansi 10€.


Twiningsin teetäkin saimme maisteltavaksi, herkullista vaniljateetä suloisessa kotelossa, samoin Brazil-kahvia pääsemme testaamaan näytteen verran, epämääräinen musta läppä kuvan keskellä on työpaikan liikuntatapahtumasta saatu rannekukkaro, sille varmaan tulee vielä käyttöä, kun sinne voi lenkillä laittaa avaimet ja/tai kännykän.


Lisäksi tietenkin tämä jo aikaisemmin esittelemäni United color of Benettonin laukku, jonka sain ystävältäni.

Netin ilmaisnäytteiden tarjonnasta tilasin meille A.Vogelin Herbamare-näytteet. Kaksi mukavan pikkuista purkkia sieltä sitten tulla tupsahti.


Rakas puolisoni päätti hemmotella minua uusilla jumppahousuilla. Nämä ovat peräisin Lidlistä, maksoivat alta 7euroa ja tuntuvat jalassa tosi mukavilta.  Vyötärö on herkullisen pinkki ja muuten pökät ovat sitä perinteistäkin perinteisempää mustaa, toisessa lahkeessa on kiiltävän hopeinen painatus. Työkaverini ovat hehkuttaneet Lidlin urheiluvaatteiden hyvää hinta-laatusuhdetta jo pitkään, joten minäkin halusin kokeilla.


Kosmetiikkaosaston ainoa täydennys on Dermosilin näytepaketti, mustaherkukka suihkugeeliä, miesten shampoota ja hiusnaamio.


Sain Herra Kirjoitukselta lahjaksi viime jouluna koruliikkeen lahjakortin, josta käytin osan paikallisen koruliikkeen alennusmyynnissä - 60cm kultaketju lähti mukaani lohkaisten lahjakortista 13 ja risat euroa.  Kalevala korun vuoden 2012 vuosikoriste on lahja Herra Kirjoituksen siskolta.


Lisää ilmaistavaraa saapui vielä päivän postissa, jonka ehdin avata vasta blogitekstin julkaisun jälkeen, joten täydennetäänpä nyt vielä nekin tänne.

Teho-kofeiini jauheen tilasin Olvin kampanjasta ihan itse, kun kerran ilmaiseksi sai. Se on tarkoitus käyttää sitten kun menen loman jälkeen yövuorosta jatkotöihin. Pentikin voiveitsi on jo keväällä Oivariini keräilykampanjasta saatu, jostain syystä toimitus kesti toukokuun alun sijasta kesäkuun loppuun. Dermosilin näytteitä on tosiaan kahdet, toiset kuvattu erikseen, toiset tässä yhteiskuvassa.

Vaikka ei itse niin hirveästi ostaisikaan (mikä ei kyllä allekirjoittaneen kohdalla ole viimeaikoina pitänyt paikkaansa), niin kyllä sitä tavaraa vaan kertyy.

Ei kommentteja: