perjantai 26. heinäkuuta 2013

Tavaran haalintaa

Olen onnistunut kohtuullisen hyvin vieroittamaan itseni käsityökirjojen hankinnasta, sillä olen tajunnut niitä löytyvän kirjastosta vähintäänkin sen verran kuin tarvitsen. Yksi poikkeus tuossa kategoriassa on: nämä erilaisia kudottuja ja virkattuja kuvioita käsittelevät kirjat. Noita on hyllyssäni useampia, mutta taas löytyi kirjakerhon alesta jotain niin houkuttelevaa, ettei kympin hinta tuntunut missään. Sen saman kympin voisin lyödä vetoa, että vielä vuodenkaan kuluttua en ole kokeillut yhtä ainoaa noista kirjan malleista.

Samaisessa kirjapaketissa oli myös sitten helmikorut "kaupantekijäisinä". Pussissa on kaulakoru ja korvikset, jotka näyttävät todella hyviltä eli näitä varmaan tulee käytettyäkin ihan oikeasti. Kerrankin 10+ arvoinen ilmaislahja, vaikka se sitten tarkoittaakin lisää tavaraa huusholliin.


Ei kommentteja: