sunnuntai 4. elokuuta 2013

Saahan sitä katsella

Saahan sitä katsella, vaikka ei pystyisikään tekemään mitään, eikös niin? Säästelen käsiäni yhtä tiettyä projektia varten ja siksi rajoitan muun tekemisen vain välttämättömään, kädet kun eivät kestä kovin paljon käsitöitä.

Kahdesta perustellusta syystä olen koettanut siirtää käsityökirjapisteeni kirjastoon. Ensiksi tietysti siksi, että tuolloin kirjat eivät jää meille vaan palautuvat kirjastoon ja toisekseen siksi, että viimeaikoina on alkanut tuntua siltä, että yhä harvemmassa ovat ne kirjat, joissa on niin paljon hyviä ideoita, että ne haluaisi ihan ostaa omaksi. Ennen saatoin ostaa kirjan parin hyvän idean vuoksi, nyt niitä täytyy olla vähintään puolet kirjan annista ennen kuin vaivaudun.

Tällä kerta suoritin selailua Arnen ja Carloksen Neulotut nuket kirjassa ja totesin, ettei se ollut minun juttuni. Nuo isopäiset ja isojalkaiset heinäseipään laihat nuket eivät vaan sytyttäneet eli ei tosiaan harmita, ettei ole tullut itselle ostettua.



Toinen kirjastosta kotiin kantamistani kirjoista oli Kankaat kiertoon. Siinä oli muutama hyvä idea, jota voisi ajatella käytettäväksi, kuten esimerkiksi yksinkertaisilla selkeillä kaavoilla ommellut eläimet ja koristekukkaset, joita voi käyttää vaikka tyynyihin tai verhonnauhoihin kuten tuossa kannessa.

Osa ideoista on valitettavan vanhoja, kuten esimerkiksi se, että silkki- ja satiininauhan pätkistä voi tehdä nauhat tyynyliinaan ja pussilakanoihin. Itselläni sellaiset ovat olleet jo vuodesta 2004 ja kierrätyshenkisesti nauhat ovat peräisin hääkarkeista. 

Muuten en oikein innostunut - paitsi siitä nappi- ja simpukkaverhosta (tehtiin ompelemalla yksinkertaisen vaaleasta kankaasta tehdyn verhon toiseen reunaan pystyriveihin simpukoita ja helmiäisnappeja), jolle meillä ei tällä kohtaa ole sopivaa paikkaa. Eikä minulla onneksi sopivia nappeja, muuten olisin voinut vaikka keksiä paikan, mihin tuon voisi laittaa.


Niitä eläimiä ehkä kokeilen joskus, sillä niihin sopivia kankaita ja täytteitä löytyisi kotoa valmiina.

Ei kommentteja: