tiistai 13. elokuuta 2013

Sukat ja tumput vauvalle

En ollut pyöritellyt puikkoja moneen kuukauteen, joten olo oli vähän kuin mäkihyppääjällä, joka aloittaa uransa uudelleen suoraan Olympialaisten isosta mäestä.

Lupasin kuitenkin Herra Kirjoituksen siskolle, että pidän hänen Pienensä sukissa ja tumpuissa. Lupauksen annoin siinä vaiheessa, kun ei vielä ollut selvillä, onko masuasukki kumpaa sukupuolta. Tuohon samaan tietämättömyyteen kilpistyi myös langanvalinta, joka oli Herra Kirjoituksen osuus projektissa. Latasin pöydälle kaikki vaaleanpunaiset, vaaleansiniset, keltaiset, harmaat, vihreät ja pehmeän ruskeat langat, joista Herra Kirjoitus sitten valikoi "Sen Langan". Ensiksi siirrettiin pois kaikki vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset langat, perusteluna se, ettei vain mene väärin. Pariakin kerää mies pyöritteli pidemmän aikaa ja valitsi sitten suosikkinsa. Tämä lanka sattui olemaan Dropsin Alpacaa vaaleanruskeana, sellaisena nallensävyisenä.

Aloitin ensiksi tekemään sukkia. Alkuperäinen ohje löytyy täältä, Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n sivuilta, samoin sukan liikuttava tarina. Ensimmäiset sukat tein ihan ohjeen mukaan, mutta ilmeisesti käsialani ei sopinut ohjeeseen tai sitten nuo ovat vähän isommalle kuin vastasyntyneelle (ohjeessa kun ei ole kokoa mainittuna), sillä lopputuloksena oli sukat kokoa "norsunpoikanen". Koska entisen Neiti Kirjoituksen, nykyisen Rouva Jotain-ihan-muuta jälkikasvu ei ole norsu, oli sukka pakko pistää purkuun.

Omat sukkani tein seuraavalla ohjeella:
Tarvitaan kerä Alpaca-lankaa ja sukkapuikot kokoa 2½.

Luo 10 s jokaiselle puikolle ja neulo 12 krs 2 o, 2 n joustinta.

*Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein, 4 krs nurin ja 8 krs 2 x 2 joustinta.*. Toista *-*. Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 4, yht.12 krs. Nosta aina ensimmäinen s neulomatta. Jaa silmukat kolmeen osaan niin, että keskellä on 8 s ja reunoilla 6 s ja tee kantapohjan kavennukset.

Jatka poimimalla kantalapun sivuista 7 lisäsilmukkaa ja tee kavenukset joka kerroksella, niin että puikoille 1 ja 4 jää 8 silmukkaa ja puikoille 2 ja 3 10 silmukkaa siis kolme kavennusta per puoli. Puikoilla 2 ja 3 neulotaan terän suora osuus: *4 krs puikkojen 2 ja 3 silmukat nurin (jalkaterän päälle) ja loput oikein, 4 krs kaikki silmukat oikein. *Toista vielä *-* 2 kertaa.

Neulo vielä 4 krs yläpuolen s:t nurin ja alapuolen oikein.
Tee sukan kärkeen nauhakavennus: ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen.
Kun jäljellä on 4 s, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa s:n läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti.



Tumppujen ohjeet ovat Taigaduun-blogista.

Tumput valmistuivat sukan ohjetta mukaillen seuraavasti:

  • Luo 32 silmukkaa ja jaa tasan 4 puikolle. Jatka neulomista suljettuna neuleena.
  • Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein vuorotellen niin että puikoilla on neljä nurjaa ja kolme oikeaa raitaa.
  • Neulo seuraavaksi 6 krs 1 o 1 n joustinneuletta.
  • Neulo tämän jälkeen sileää neuletta n. 18 krs.
  • Aloita kärkikavennukset: neulo kierroksen ajan 2 o, 2 oikein yhteen = 24 silmukkaa. Neulo 2 krs oikein. Neulo kierroksen ajan 1 o, 2 oikein yhteen = 16 silmukkaa. Neulo 1 krs oikein. Neulo vielä kierroksen ajan 2 oikein yhteen ja päättele loput 8 silmukkaa vetämällä lanka niiden läpi.

Tässä tuotokset vielä yhteiskuvassa, kuvissa tikkuaski antamassa mittakaavaa.



Ei kommentteja: